OLD FARTS GOES URAL

Hei kaikki,

Eipä tässä sen kummempaa nyt toistaiseksi, laitan tähän loppuun tietoja hepuista jotka lähtevät ja sitten joskus hepuista jotka palaavat 8).

8.8.2005:

Lähdettiin Kauklahdesta kello 18:00, Free ja jeeppi tuli paikalle, ja nyt ajellaan tyytyväisinä päivän kiivaan rakentelun jälkeen kohti rajaa, 6 viikkoa edessä rauhaa puhelimesta.

Siinä Harrin kanssa hehkuteltiin että kaikki kunnossa, ja kas kummaa,
parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen nopeusmittari laukesi! Hoh-hoijaa,
toivottavasti rikkoutumisprosentti ajettua kilometriä kohti ei ole jatkossa
tällainen. Ja kuinka ollakaan, 45 min. pysähdys kello 19, Freen Sisussa jakolaatikko lämpenee tulikuumaksi! Päätettiin vähentää nopeutta ja katsotaan mitä tapahtuu kun ollaan rajalla. Matkanopeus toistaiseksi on noin 75 km tunnissa.

Free soitti mittarikorjaajalle, joka oli sitten unohtanut kertoa
Harrille, että mittarin anturissa stefa vuotaa, ja öljy nousee mittarivaijeria pitkin mittariin sekoittaen sen. Ollaan aika väsyneitä ja tavoitteena olisi päästä rajan yli ja katsoa sitten tilannetta uudestaan.

Rajalla vihdoin, kaikki on koolla ja puhkuu intoa eikä väsymyksestä ole merkkiäkään kello on 22:11. Freen jakolaatikko on ok, kuulemma kuuluu reseptiin..... sisu ;) Sijainti N60,36,094 E027 50,399.

Nyt alkaa jännitys miten rajan ylitys onnistuu: rekkajono on noin 10 km pitkä ja päätettiin yrittää henkilöautopuolelta läpi, saas nähdä miten meidän käy.

No niin, raja on ylitetty henkilöautopuolelta, ja vieläpä ennätys aikaan, eli ylitimme rajan tasan 00:00 Suomen aikaa. Nyt sitten kellot Venäjän aikaan, eli yksi tunti eteenpäin, porot torveen ja kohti Viipuria ja sieltä sitten Pietaria kohti. Ja kun kaikilla tuntuu olevan nyt sitten virtaa, niin ajellaan ja otetaan mehut pois heti ekana iltana.

No ei sitten jaksettukaan, todettiin että nyt nukkumaan. Eli päivän saldo on ajettu 297,55km. Keskinopeus 67,3km\h. Ja sitten se sijainti, kello 3.27 paikallista aikaa, joka on yksi tunti enemmän kuin Suomessa: N60 36,995 E029 04.130.

Sovittiin, että lähtö yhdeksän tunnin kuluttua, eli kello 12:00. Viron pojilla olisi vielä ruutia mut Josse ja Free on puhki, eikä tässä itselläkään nyt niin pirteä olo ole. Vuolteen Harri (Kiima) on ihan täpinöissä, kun pitäisi löytyä seuraa, kyllä sitä nuoret jaksaa hoh-hoijaa. Mutta se tästä päivästä!

Herätty on ja aamupala nautittu: puuroa, teetä ja pirukasta. Kello on 11:31 ja klo 12 pitäisi startata. Kaikki olivat ajoissa, Viron vahvistukset oli vähän aamu-unisia, mutta kaikki olivat iloisesti autoissa tasan kello 12:00. Ilma on pilvinen ja hiostava, ja Unimogin ”ilmastointi” ei ole paras mahdollinen, mutta ei ole hurraamista muillakaan tällä ilmalla. Lähdettiin ajamaan Pietarin ohi pohjoisesta, ja saatiin ensi kokemukset röykkyisestä tiestä, ja Harrin kanssa pohdittiin että mitenköhän meidän kamat pysyvät lavalla mukana. Ajellaan jonossa ja Venäläinen paluuliikenne mökeiltä on kyllä aivan erilaiselta kun Suomessa. Ohitukset ovat aika kamalia. Meidän Jörtsy näytti rekkamiehen taitonsa ja ohitteli siihen malliin että huh-huh...

Tämä päivä on ajeltu, kello on 20:00 ja ruvetaan etsimään paikkaa mihin päänsä kallistaa. Ja sellainenhan löytyi ihan tien vierestä, niityltä. Niin, ja kun pysähdyttiin ja saatiin padat esille, tuli tavarajuna… olimme leiriytyneet junanradan viereen! Saa nähdä miten saadaan nukuttua... Ruuan jälkeen pojat tossa istuskelee ja puhuvat asiaa, eli autot ja naiset! Mutta tekniset tiedot tästä päivästä: Ajettu 381km, keskinopeus 61,9km/h ja sijainti kello 22:50 on N59 35,869 E033 43.038.

9.8.2005

Päivä 2
Aamu valkenee jälleen, ja ollaan nukuttu hyvin junaradasta huolimatta. Aamupalana puuroa, teetä ja voikkaria. Jörtsy otti perinteisen "Karhu" -aamiaisensa, ja puhkui intoa. Viron vahvistukset olivat hiukan aamu-unisia, mutta kaikki pääsivät ylös suunnilleen ajoissa. Ajaminen oli erityisen raskasta tanään, pitkiä 20 kilometrin suoria ja suota silmänkantamattomiin.

Alexanterin Volvosta meni laturinkorvake poikki, ja pojat korjasi sen päivätauon aikana, ja matka jatkuu taas normaalisti. Päivällä ei ollut muuta ihmeellistä, juttu lensi LA -puhelimessa ja kuten arvata saattaa, oli juttujen taso korkea. Löydettiin mukava joenvarsi yöpymispaikaksi Volodgan lähellä, ja syötiin hyvin. Meillä oli tänään Tagliatelleja, jauheliha-kanttarelli -kastiketta, joka oli ryyditetty sinihomejuustolla. Free ja teini tuunas hiukan Sisua, Jörtsy ja Ari laittoivat lisätankin ja inventterin kuntoon, ja siinä se ilta kuluikin kaikilla. Harri valitteli päivän mittaan, että on pientä ripaskaa ja illalla olikin sitten kuumetta, seurataan tilannetta. Liekö meikäläisen sapuskat vai matkajännitys. Tänään edettiin 428,86 kilometriä, keskinopeuden ollessa 61,3 km/h. Sjainti N59 13,340 E039 38,399. Niin, ja ajettu on yhteensä 1108 kilometriä. Matkaa on vielä pitkästi!

Päivä 3
Herättiin jälleen, ja kaikki jopa ajoissa! Ilma oli hyvä, aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja ilma oli lämmin. Aamupalan jälkeen liikkeelle, ja kilometrien syöminen alkoi jälleen. Maisemat alkoivat muuttumaan pikkuhiljaa mäkisemmäksi ja tiet mutkaisemmiksi. Meitä kaikkia on yllättänyt teitten hyvä kunto, olemme saaneet pitää lähes maksiminopeutta koko päivän (70 km/h) vaikeuksitta. Reitistä on nyt ajettu 1598 kilometriä, ja ei olla vielä jouduttu, tai päästy, maastoon.

Tänään oli pieniä harmeja, meillä Harrin kanssa oli lieviä ongelmia uuden tankin polttoaineen saannin kanssa, ilmeisesti tukos polttoaine hanassa, Jörtsykkää rupesi hiukan väsyttämään ja sattui pieni torkahdus, mutta siitä selvittiin kuskia vaihtamalla. Löydettiin mukava leiripaikka joen varrelta. Meidän pikku H on käynyt koko päivän lämpösenä, aina kylien läpi ajettaessa. Nuorena sitä jaksaa!! Me vanhemmat olemmekin pysyneet asiallisena, ja olemme antaneet nuorelle oppia ja ojennusta. Eli yksi päivä jälleen takana, ja monta edessä. Sijainti N60 53,918 E046 28,350. Ajettu tänään 490km, ja keskinopeus oli 60,5 km/h.

13.8.2005

Päivä 5
Aamulla lähdettiin taas, päivästä muodostui mielenkiintoinen. Saavuimme Kotlakseen, ja vietimme tunnin torilla, täydensimme ruokavarastoja, nautimme maisemista ja pörrasimme muuten vaan. Matka jatkui, ja edessä oli ensimmäinen lautta joen yli. Autot heiveröiseen lauttaan, maksu 250 ruplaa ja sitten matkaan. Ylitys sujui hyvin, ja
toisella puolella odotti hiekkatiet, eli asfalttiosuus päättyi ainakin toistaiseksi.

Pölyä riitti, mutta onneksi (Viron poikien mielestä) löytyi pieni 7km pätkä vanhaa tietä, jossa pääsimme testaamaan Harrin vinssiä. Hyvin toimi vinssi ja pätkä oli muutenkin mielenkiintoinen. Reitin varrella oli pieniä kyliä, missä aika oli pysähtynyt joskus 40 luvulle, missä maatöitä tehtiin vielä hevosvetoisilla maatalouskoneilla. Kylässä törmättiin Harrin lajitoveriin, eli 3 -akseliseen romunkeräysautoon. Ajettuamme reitin mitä pitkin heput olivat ajaneet, täytyy nostaa hattua! Ei ollut meidänkään autoilla helppo reitti. Kyllä Venäjän poika osaa!

Matka jatkui hiekkatietä pitkin ja tasokas sananvaihto jatkui LA-puhelimessa. Tänään oli aiheena anatomia. Ette usko miten tasokkaita juttuja ja pohdintoja 10 miestä saa aikaan! Tie olivat leveitä hiekkateitä, jotka pöllysivät aikalailla. Illalla oli
lavalla kaikki tavarat tasaisen pölyn peitossa.

Löydettiin mukava yöpaikka samaisen joen rannalta missä olimme viettäneet edellisen yön. Tarjolla oli illalliseksi riisiä, kanaa ja kanttarelli kastiketta ja lonkeroa. Viron pojat korjasivat (jälleen) Volvoa josta oli turbonputki mennyt rikki. Kaikki heput tuntuvat olevan terveitä (fyysisesti) ja meno maistuu. Sijainti N62 03 887 E048 44 421, maksimi nopeus 79,6 km/h, ajettu tänään 266,69km.

Päivä 6
Herätys aamulla ja aamutoimet ja sitten hiekkatien kimppuun. Onneksemme noin 10km ajon jälkeen alkoi asfalttitie ja matka jatkui. Venäjän tässä kolkassa on näköjään tieinsinööri vetänyt viivoittimella viivan paikasta A paikkaan B, ja siihen on sitten tehty tie, suorat olivat parhaimmillaan toistakymmentä kilometriä pitkiä.

Kävimme syömässä rekkakuppilassa borskeitot, jonka tarjoili oikein viehettävä dievuska(neiti), ja sitten saimmekin Harrin kanssa käydä 10 kilometrin ajon jälkeen tutustumassa luontoon. Volvossa oli jälleen korjattavaa eli laturin johto oli nirhaantunut poikki, 20min ja homma jatkuu. Miliisit tuntuvat pysäyttävän meitä ahkeraan ihan perustarkastusta varten, lienekkö kirjaavat ylös vai pelkkää uteliaisuutta. He tarkastavat vain kuljettajan ja auton paperit. Juuri ennen Uhtaa korjattiin Volvoa, tai Viron pojat korjasivat, samainen turbon letku ei tunnu kestävän, etsitään Uhtasta uusi.

Venäjällä on tapana pystyttää muistolaatta tai risti paikalle, jossa on tapahtunut kuolonkolari, näita muistomerkkejä oli tasasin väliajoin. 300 kilometrin matkalla on ollut ainakin parikymmentä kappaletta, jos ei vähän enemmänkin. Yöpymispaikka löytyi, ja kello on 21:00. Ruokana poronkäristystä ja tomaatti basilikapastaa. Huom., ei vihanneksia! Sijanti N63 38,621 E053 53.174, edetty 401,65km ja ajettu 2267km.

18.8.2005

Päivä 7
Aamu valkeni jälleen kirkkaana, ja lämpötila oli jo aamulla 19 C. Aamupalan jälkeen lähdimme takaisin Uhtaan, jossa parkkeerasimme kaupungin laidalla olevalle huoltoasemalle. Free, Jortsy ja iso H jäivät huoltamaan autoja ja minä ja
pikku H lähdemme yhdessä Viron poikien kanssa kaupunkiin tekemään hankintoja. Kaupungista saimme elintarpeita ja varaosia ja katselimme kauniita maisemia.

Autot ja miehet on nyt huollettu ja matka jatkuu. Ajamme kohti Petchoraa. Noin 150 kilometrin jälkeen alkaa hiekkatie, joka päättyy kylään. Kylässä riitti lapsilla ihmettelemistä, ilmeisesti siellä ei tämmöisiä vieraita juurikaan näe. Vaihdoimme muutaman sanan kyläläisten kanssa ja jatkoimme matkaa. Mäkäräisiä alkaa muuten olla runsaasti! Kylästä alkaa talvitie, jonka kunnosta ei meillä ole mitään tietoa. Heti kylän jälkeen saavuimme joelle, ja edessämme oli silta josta ei ollut jäljellä kuin muutama tolppa. Joella oli leveyttä noin 70 metriä mutta onneksi se ei ollut kovin
syvä, vain runsas metri. Harri lähti ylittämään jokea ensiksi, ja kuinka ollakkaan, Mogi jäi kiinni keskelle jokea... Ei muuta kun meikä ottaa vaatteet pois (ei ihan kaikkia) ja kiemurtelen ikkunasta ulos ja hyppään viileään veteen ja sitten Freeltä vinssin vaijeria hakemaan. Mogista kastui kytkin, eikä yksikään pyörä vetänyt, lisäksi ilmanpaine alkoi
pudota järjestelmästä, eli vinssauksessa piti pitää hiukan kiirettä. Auto nousi kuitenkin Sisun ja Volvon vinsseillä, ja auto saatiin rantaan. Hiukan kuivattelua, sitten uudestaan, hiukan eri ajolinja ja kaikki pääsivät vaikeuksitta joen yli. Tie oli yllättävän hyväkuntoinen, hiekkapohjainen ura. Törmäsimme vielä, jokeen taikka pikemminkin isoon ojaan josta silta oli romahtanut. Rakensimme hiukan siltaa ja sitten vaan yli, puut ratisivat pahaenteisesti mutta silta kesti kaikki ajoneuvot. Ajoimme vielä muutaman kilometrin ja laitoimme leirin pystyyn.

Nuotio palamaan ja makkarat peliin. Yllättävää on se että kännykät toimiva ja kuuluvuus on erinomainen. Pienessä kylässä, jossa kävimme tänään, ei olot näyttäneet mitenkään loisteliaalta, mutta kännyköitä tuntui olevan kaikilla! Täälläkin osataan ilmeisesti markkinoida. Taivaanrannalta alkoi illan pimetessä näkyä välähdyksiä ja puolituntia siitä taivas musteni ja tuuli yltyi, sitten alkoi vesisade. Me syöksyimme autoon ja menimme nukkumaan. Sijaintimme N063 59,250 E056 53.558, ajettu 210.75km, keskinopeus 50,7km/h, max. nopeus 76,2km/h, ajettu kokonaismäärä 2478km.

Päivä 8
Aurinko paistoi jälleen aamulla, ja eilisestä ukkosmyrskystä ei ollut hajuakaan. Lähdimme aamupalan jälkeen etsimään talvitien päätä, tien pitäisi johtaa Pechtooraan. Teitä meni ja tuli, kävimme kakki tiet läpi mutta jokainen päättyi suohon.
Palasimme joelle ja Viron pojat kävivät vielä tutkimassa yhden piston. Kello oli 15:00 ja päätimme pitää loppupäivän huoltotaukoa. Paikallinen isäntä tuli ihmettelemään meitä ja kertoi samalla että tie kulkee joen vieressä ja että siellä ei ole soita vastassa. Päätimme kokeilla huomenna tätä reittiä. Ilta sujui nuotiolla istuskellessa ja mäkäräisiä huitoessa. Jörtsykkä piti parturisession ja ajoi minulta ja isolta Hoolta hiukset, Harrilta lähti ”vahingossa” myös kulmakarvat, tästä suivaantuneina ajoimme myös Jörtsyn karvoituksen... Ajettu 61,34km, keskinopeus 10km/h, max. nopeus 51,3km/h, ajettu kokonaismäärä 2539km.

Päivä 9
Aamu valkeni jälleen ja starttasimme hyvillä mielin jälleen! Päivä oli pilvinen mutta sateeton, ajelimme kylästä saamiemme ohjeitten mukaan. Matkan varrella törmäsimme useisiin jokiin (puroihin) joista aikojensaatossa oli sillat huuhtoutuneet tai lahonneet pois. Aamulla saavuimme jälleen yhdelle tällaiselle sillalle ja päätimme yrittää kiertää sen. Alexanteri meni Volvolla ensimmäisenä, pienen joen penkat olivat kuitenkin niin pehmeät että Volvo vajosi joen penkalle siten, että takateliä
ei enää näkynyt laisinkaan. Taistelimme Volvoa pois penkasta ainakin pari tuntia. Samanaikaisesti osa porukasta rakensi pienen sillan, jonka kautta me muut sitten ajoimme. Tie tai paremminkin polku jatkui samanlaisena. Korjailimme tai rakensimme siltoja ainakin 7 kappaletta, ja osa ojista tai puroista pystyimme ajamaan läpi ihan sellaisenaan. Keikuimme tietä eteenpäin ja saavuimme lopulta ensimmäiselle kaasulinjalle. Tämä tarkoitti sitä edessä oli numeroa parempia teitä,
tai näin ainakin luulimme...

Saavuimme kylään josta alkoi leveä hiekkatie. Hiekkatie täälläpäin tarkoittaa sitä, että on vaan ajettu hiekkaa todella paljon paikkaan josta halutaan tien kulkevan, ja hiekka täältä ei lopu kesken, sitä on riittävästi. Ongelma onkin siinä, hiekka on niin hienoa että se ei kovetu vaan kuivana se on pehmeää ja märkänä löysää, aina yhtä hankalaa ajaa. Ajettuamme jonkin aikaa näimme ensimmäisen Pechtora kyltin,
mieliala kohosi silmissä! Ilta alkoi hämärtää ja jäimme jällen joen rannalle yöksi.

Hiukan iltapalaa ja yhdet oluet, sitten olimmekin valmiita nukkumaan. Ajettu 73,60 km. Max. nopeus 58,5 km/h, ajettu kokonaisuudessa 2613 km, keskinopeus 45,8 km/h.

Päivä 10
Aamu valkeni JÄLLEEN! Reipas aamupesu kylmässä joessa, ja sitten matkaan, tietysti söimme ravitsevan aamupalan ensin. Lähdimme etenemään hiekkatietä, nopeus nousi parhaimmillaan 60km/h. Tien kunto vaihteli rajusti, oli nopeaa jaksoa, sitten puroja joita piti ylittää ja muutama kostea suon tapainen pätkä. Ajoimme Harrin kanssa keulilla ja katselin ajouraa ja kas! Keskellä uraa oli karhun jäljet! Jäljet olivat noin vuorokauden vanhat ja kyseessä oli nuori yksilö, jäljen koosta(noin kämmenen kokoinen) päätellen kyseessä oli nuori yksilö.

Jatkoimme matkaa ja päädyimme suon laitaan. Suo oli aluksi ihan ajettava, kävelin ensimmäisenä ja Harri tuli perässä. Ihan yllättäen alkoi maasto muuttua vetisemmäksi. Harri vajosi Mogin kanssa ja päätimme käydä katsomassa vaihtoehtoja.
Kävelin suota eteenpäin ja noin kilometrin päästä löysin hiekkatien pään. Ei muuta kun reittiä etsimään, suota riitti joka puolelle aivan tarpeeksi niin että meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun etsiä suorin reitti suon yli. Alexanteri lähti pohdinnan jälkeen ylittämään Markuksen opastuksella kevyimmällä autolla, kuitenkin puolessa välissä auto vajosi suohon siten että renkaita ei enää näkynyt. Pojat alkoivat vinssaamaan Volvoa suosta. Jössen tahmean eteneminen selvisi, etulukko ei toimi, jippii, se tietää vaikeuksia.

Me päätimme kokeilla Sisua yli suon, Free lähti ajamaan, ja heti autonmitan päästyään, alkoi Sisu vajota. Vinsasimme kuitenkin Volvoa ankkurina käyttäen Sisun ylös ja matka jatkui. Kas kummaa puolessa välissä vajosi Sisu suohon siten että Freen 1,30 metriä korkeaa etu rengasta ei enää näkynyt! Huomasimme myös että Jöpökän etulukko ei toiminut! Noh siinä sitten pidettiin pikapalaveri jonka tuloksena päätettiin kimpassa hoitaa ensin Volvo kantavalle maalle ja sitten hinata Sisu kahden vinssin voimin toiselle puollelle.

Kaadoimme puita renkaiden alle ja saimme Volvon suon yli vaikka vinssatessa kaadoimmekin kaikki mahdolliset vinssauspuut. Lopulta kaadoimme kaksi isoa kuivunutta mäntyä ja nostimme ne miehissä kahden kannon taakse ja käytimme tätä vinssaus puuna. Saimme Volvon vihdoin kuivemmalle suolle. Sitten aloimme vinsaamaan kahdella vinssillä Sisua ylös suosta, mutta vinssien voima ei riittänyt. Ei muuta kun kaatamaan lisää puuta ja tekemään tietä taakse päin. Kello rupesi lähenemään yhdeksää, sovimme että Viron vahvistukset lähtivät omin voimin etenemään suon toista laitaa, Markus jäi auttamaan meitä. Teimme puusta tietä
Freelle. Vinsasimme Sisua taaksepäin Harrin vinsillä ja samalla apuna käyttäen Sisun omaa vinssiä. Harrin vinssi alkoi puutua, hydraulivinssi vuotaa jostain. Ei muuta kun lisäämään öljyä ja vinssausta jatkamaan. Saimme Sisun kuiville, ja Viron pojat
olivat päässeet hiekkatielle vaikeuksitta. Päätimme yöpyä suolla, kello oli jo yli 22:00. Sijainti E064 10,382 N057 24,184, ajettu 17km.

Päivä 11
Heräsimme aamulla sateen ropinaan, ja tietoisena päivän urakasta olimme jo valmiiksi väsyneitä. Hinasimme Sisun ensiksi pois suolta, vein silläaikaa Viron pojille moottorisahan suon toiseen päähän, jossa he olivat viettäneet yön. Sovimme että he lähtivät tekemään siltaa silla aikaa, kun me aloimme tekemään tietä yli suon. Puuta kaatui ja vettä satoi kaatamalla, mutta pääsimme kahdeksan tunnin uurastuksen jälkeen hiekkatien päähän, matkaa yöpymispaikasta tien päähän oli 750 metriä.

Vaihdoimme kuivat vaatteet, ja lähdimme aika uupuneina ajamaan läheiseen kylään, jossa Alex ja kumpanit olivat päivällä käyneet. Kylästä löysimme pienen kaupan, jossa poikkesimme ostamassa virvokkeita ja jatkoimme matkaa vielä kymmenisen kilometriä, ja sitten leiriin. Pieni iltapala, savuporoa, pekonia ja tortelineja. Sijainti N064 26,927 E057 42 707, ajettu 44km, aikaa kului 12,5 tuntia, josta liikkeellä 2,1 tuntia.

Päivä 12
Aamu valkeni ja yllättäen sateisena, paikat olivat todella kankeina eilisen ähellyksen ansiosta. Lähdimme ajelemaan kohti Pectooraa, tiet pitäisi olla perille asti. Sade tekee hiekkatiestä lillinkiä, ja matkanopeus ei kohoa yli 50km/h.

Volvossa on jonkinlaisia polttoaineen saantivaikeuksia ja matka hidastuu. Törmäsimme öljynporaustorniin, jota oltiin rakentamassa. Pojat lastasivat kuorma-autoa nosturilla keskellä tietä ja jäimme odottamaan lastauksen loppumista. Sateessa, ja hiukan viileämmässä ilmassa on se hyvä puoli että ei ole mäkäräisiä! Kello 13:00 saavuimme hylätylle vankileirille, joka sijaitsi junaradan varrella kylässä nimeltä Tiksino. Kyseinen kylä oli vankileirin lakkauttamisen jälkeen lähes kuollut. Jatkoimme matkaa junanvarsireittiä pitkin, ja parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen saavuimme vihdoin Pechtooraan!

Lastasimme autot lauttaan ja joen yli, kävimme piipahtamassa kaupungissa ja lähdimme sitten ajelemaan, kaupungin ulkopuolelle leiriin. Sovimme että huomenna on remontti päivä. Remonttia on: Harrin vinssi, kytkinnesteet vaihtoon (vettä joukossa), Freen Sisussa napojen öljyt, ja tarkistuksia, Jöpön Mogissa taka-akselin stefa rikki, sivuikkuna rikki, Alexin Volvossa etupuskurin hitsausta.

Bennolla on syntymäpäivä tänään, paksin muutaman käsityölehden ja juoman sekä Pikku Harrin ostamat makeiset talouspaperiin ja kävimme laulamassa Happy Birthday Bennolle ja sitten nukkumaan. Sijainti N065 07,813 E057 16,704, ajettu 174,85 km,
kokonaisajomäärä 2855 km.

20.8.2005

Päivä 13
Huoltopäivä alkoi sateen merkeissä, korjailimme kalustoa ja laitoimme pyykit kuivumaan. Söimme kello 14:00 aikoihin kevyen keittolounaan, ja lähdimme kaupunkiin ostamaan elintarvikkeita sekä varaosia, lähinnä öljyjä jne. Menimme tankkaamaan Luk Oilin asemalle, jossa sain nuhteita kuvaamisesta. Luk Oilin asemilla ei saa kuvata, ilmeisesti liittyy terroristitouhuihin jollain tapaa. Huoltoasemalla tuli pari venäläistä heppua juttelemaan, ja ihmettelemään meidän kalustoa. Keskustelun lomassa selvisi, että heillä olisi mahdollisesti uudempia karttoja, jotka olivat kalibroitu valmiiksi Ozi Exploreriin!

Heput lupasivat meille kartat ja lähtivät hakemaan niitä, iltapäivä kuluikin karttoja hakiessa ja niitä trimmatessa tietokoneelle ja niin kun Venäjällä on tapana, kaikki tämä tapahtui yhdessä kaaottisen keskustelun lomassa. Koska kello oli jo 19:00, päätimme lähteä takaisin samaiseen leiripaikkaan jossa vietimme edellisen yön. Söimme jälleen kevyen illallisen, pastaa valkosipuli-jauheliha-kastikkeessa, joka oli luonnollisesti jatkettu kermalla ja pekonilla. Sitten pesimme hampaat (joka ilta ja aamu) ja menimme nukkumaan.

Päivä 14
Aamu valkeni sateisena, lähdimme kuitenkin aamupalan jälkeen reippaina liikkeelle kohti Pechora -jokea. Joen yli ei ole siltaa, joten jouduimme proomujonoon. Puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme jonon ohi lauttaan ja vastarannalle, hinta oli 270 ruplaa auto. Lähdimme ajamaan kohti Yhtb-Acba nimistä paikkaa, josta pitäisi
lähteä proomu, joka mahdollisesti veisi meidät jokea pitkin ylävirtaan noin 20 kilometriä Yctb-Yca nimiseen paikkaan. Kylästä kartan mukaan puolestaan lähtee tie kohti seuraavaa kohdettamme Intaa. Tie oli kohtuullisen hyväkuntoista hiekka / soratietä, ja matka taittui mukavasti 50 -70 km/h vauhdilla.

Saavuimme määränpäähän Yhtb-Acbaan, jossa pitäisi olla proomusatama. Kylä seisoi kukkulan päällä, aivan joen uoman vieressä. Kylän raitilla kulki sekaisin niin lehmät kuin ihmisetkin, tunnelma oli todella rauhallinen. Ajoimme satamaan, ja kuinka ollakaan näimme proomun taivaan rannassa, eli olimme noin puolituntia myöhässä JIPPII! Kävimme kysymässä rannalla olevasta huoltoproomusta, minkälainen lautan aikataulu mahtoi olla. Saimme selville, että lautta oli yksityinen, ja että se palaisi iltapäivällä joskus kello 19:00 aikoihin, ja takaisin lähteäkseen sitten seuraavana päivänä taas aikataulunmukaiselle matkalle seuraavaan kylään. Jäimme odottamaan ja päätimme ehdottaa kapteenille että veisi meidät vielä illalla seuraavaan kylään.

Kävimme kävelemässä kylässä ja tutustuimme paikalliseen kyläkauppaan ja sen antimiin, söimme kevyesti ja otimme jälkiruuaksi pienet tirsat, koska päätimme ajaa vielä illalla myöhempään jotta saisimme aikataulua edes hiukan kiinni. Proomu saapui noin kello 20.00 ja saimme kuin saimmekin ylipuhuttua kapteenin viemän meidät vielä illalla seuraavaan kylään. 1500 ruplaa / auto (noin 30 €) ja homma hanskassa, lähdimme matkaan. Jokimatka oli mukavan rauhallinen, aurinko laski taivaanrannan taakse ja me istuimme romanttisesti Sisun hytissä katsellen aaltojen iskeytymistä
proomun keulaan. No niin...

Saavuimme kylään noin kahden tunnin ajelun jälkeen, pimeys oli jo laskeutunut. Lähdimme ajamaan yön selkään kohti seuraavaa kaupunkia jonka nimi on Ycnik. Saimme tietää laivan kapteenilta, että kaasuputki kulkee Vorkutaan asti ja että sen rinnalla kulkee jonkinlainen tie. Tiellä kulkemiseen tarvitaan kuitenkin virallinen lupa. Yritämme saada sen heti huomenna aamusta. Kello on noin 23:00 emmekä syö enää. Harri on tossa viekussa ja lukee kirjaa ja minä kirjoittelen tätä päiväkirjaa, menemme kohta nukkumaan. Kaikki voivat hyvin, Free sai uuden lisänimen ”käsijarru”, pikku Harri
taasen jaksaa puhua vastakkaisesta sukupuolesta, Jöken ajotaidot herättävät keskustelua joka ilta, Vakksen Arilla on kamera kasvanut käteen kiinni ja Viron pojat jaksavat huomautella torilla käymisistä ja liian lyhyistä ajopäivistä. Harrin kanssa ollaan tässä sitten suodattimina ja yritetään pitää huolta kaikista parhaamme mukaan.
Taas on yksi tapahtumarikas päivä takana.

Huomenna taas uudet seikkailut. Ajettu 210,42 km, keskinopeus 40,2 km/h, kokonaismatka 3081km. Sijainti N066 11,054 E057 17.631.

23.8.2005

Päivä 15
Aamu valkeni taas, ja lähdimme kohti Ychnikia. Ajomme läpi suuren kaasunjalostamon ja saavuimme kaupunkiin. Alex ja kumppanit lähtivät metsästämään lupia ja me muut tankkasimme autot ja jäimme odottamaan Alexia, kellon ollessa 10:00. Alex saapui 11 maissa, ja kertoi että luvan antava henkilö saapuu vasta kello 13:00, jos yleensä tulee töihin, koska on lauantai.

Me puolestamme kävimme kaupassa ja istuskelimme pihakahvilassa ja katselimme tietysti maisemia. Onneksi ilma oli sateeton, joskin hiukan kolea, lämpöä noin 8 astetta. Alex lähti jälleen katselemaan, josko luvan antava henkilö olisi saapunut.

Me jatkoimme odottelua, onneksi aurinko alkoi pilkistellä pilvien lomasta. Alex saapui takaisin noin kello 15.00 mukanaan hiukan huonoja uutisia, lupa saatiin kaasulaitokselta ajaa kaasulinjaa pitkin. Mutta kuulemma tarvitsisimme lisäluvan FDS:ltä (entinen KGB), koska alue on jonkinlaista rajavyöhykettä. Tosin lähin raja on noin 600 kilometrin päässä!

Noh lauantainahan ei kyseinen paikka ole auki joten päätimme lähteä kokeilemaan vanhaa talvitietä, joka perimätiedon mukaan lähtee kaupungin rajalta. Ei muuta kun nokka kohti oikeaa suuntaa, mahtoivat olla miliisiasemalla ihmeissään kun ajetaan jo kolmatta kertaa edestakaisin.

Matka jatkui kolmen turhaa ajetun tien jälkeen isoa hiekka tietä. Mutta kuinka ollakaan, oli tällä kertaa vastassa puomi ja kolme vartijaa. Markus meni keskustelemaan heidän kanssa ja selvisi että meidän havittelema reitti tosiaan lähti täältä mutta siihen rinnalle oli rakennettu kaasulinja. Ja niin kun muistatte, kaasulinjalle tarvittiin FDS:n lupa. Ajelimme apeina takaisin ja päätimme yrittää vielä yhtä reittiä, joka kulkisi junaradan vartta. Ajoimme jälleen miliisiaseman ohi, mutta tallakertaa ajelumme keskeytettiin, lähtivät perään vilkut päällä ja renkaat sauhuten, kahdella autolla. Toinen jäi taakse, ja toinen pysäytti letkan. Ei muuta kun takaisin miliisiasemalle oikein poliisisaattueessa ja paperit esiin. Miliisi oli myös nyt sitten soittanut FDS:ään, ja paikalle pyyhälsi hetken odottelun jälkeen FDS:n agentti. Keskustelun jälkeen Markus keräsi kaikkien paperit ja agentti otti talteen satelliittipuhelimet ja GPS laitteet. Meille selvisi samalla, että Venäjällä on kielletty edellisten laitteiden lisäksi LA-puhelimet ja kannettavat tietokoneet, tosin näitä kaikkia laitteita saa ostaa Venäjällä ihan vapaasti. Jostain syystä tämä agentti ei kuitenkaan ottanut talteen tietokoneita eikä LA-puhelimia vaikka autoissamme olivat ne esillä.

Markus lähti agentin kanssa heidän toimistolleen mukanaan kaikki paperit ja me loput jäimme odottelemaan mitä tuleman pitää. Kello 21:00 ei Markuksesta ollut kuulunut mitään, menimme lepäämään hiukan levottomin mielin.

Kello 22:00 Markus palasi ja saimme tietää, että FDS:n lupa kaasuputkella ajoon oli saatu ja saimme kaikki välineemme takaisin, tosin Markus joutui maksamaan 1000 ruplan ”sakon”.

Markus lähti vielä yöllä kysymään sisäasiainministeriöstä valtion luvan ajaa kyseisillä mailla, enää tarvittiin uusi lupa kaasuyhtiöltä ajaa linjaa pitkin. Käsittämättömiä työaikoja täälläpäin... ensiksi oikein ketään ei saanut päivällä kiinni ja nyt kaikki on yötä myöten töissä, mahdamme olla tärkeitä henkilöitä…!? Jatkamme unia hiukan levollisemmalla mielellä. Sijainti N066 02.634 E057 36.152 (miliisiaseman piha), ajettu 148.92km. Kokonaismatka 3230km. Linnuntietä kotiin noin 1800 kilometriä.

Päivä 16
Lähdimme Alexin ja Markuksen kanssa Volvolla kaupunkiin hakemaan kaasuyhtiöstä kirjallista lupaa. Saimme lähteä vain yhdellä autolla ja muiden piti jäädä miliisiasemalle odottamaan. Saavuimme kaasuyhtiön Gaskomin konttorin eteen kello 10:30.

Markus vei heti sisälle kirjoittamansa vapaamuotoisen anomuksen. Luvan antavan henkilön pitäisi saapua viimeistään kello 13 aikaan. Minä ja pikku H lähdimme kaupungille tekemään hankintoja. Soitin tunnin kuluttua Alexille ja hän kertoi että vartija oli ilmoittanut että kyseinen kaveri ei tulekaan töihin tänään! Lähdemme apeina kävelemään autolle ja pohdimme pikku H:n kanssa mitäs nyt tehdään. Tulimme autolle ja sillä aikaa olikin paikallinen Gaskomin johtaja käynyt Aleksin ja Markuksen juttusilla ja sanonut heille että kyllä tämän kaverin pitäisi töihin tulla kello 13 ja että hän soittaa hepulle ja sanoo kipinkapin töihin ja tekemään meille lupa ajoon kaasuputki reitille. Kaveri tulikin tasan kello 13:00, Markus ja Alexanteri lähtivät heti sisälle ja me jäimme jännittyneinä odottamaan.

Tunnin odotuksen jälkeen Markus ja Aleksanteri tulivat naamat loistaen ulos toimistorakennuksesta, ja tiesimme heti että lupa oli saatu! Markus ja Aleksanteri tekivät hyvää työtä. Alex sai jopa johtajan henkilökohtaisen numeron siltä varalta että tarvitsemme hinausapua.

Ajoimme muitten luokse ja lähdimme heti matkaan. Tarvitsimme vielä Luk Oilin konttorista allekirjoituksen, ja sitten matkaan, takaisin puomille mistä tämä kaikki häslinki oli alkanut. Saimme siinä samalla tietää, että eilisen käynnin seurauksena oli puomilta soitettu FDS:ään, josta puolestaan oli soitettu miliisille ja heille oli kerrottu että meidät on heti pysäytettävä mikäli meitä näkyy.

Meillä on nyt siis FDS:n lupa ajaa "raja-alueella", Gaskomin lupa ajaa kaasuputken vieressä, Luk Olin lupa ajaa öljyputkien vieressä ja sisäasiainministeriön lupa ajaa valtion mailla. Selvyyden vuoksi vielä, että kyseessä on maat jotka valtio omistaa, mutta missä on putkia. Noh lähdimme siis puomia kohti. Saavuimme puomille, esitimme dokumentit ja puomi aukesi.

Ajelimme hyvää hiekkatietä noin 70 kilometriä ja sitten alkoi mättö! Tie oli liejuinen, märkä ja tiessä oli syvät raiteet joka puolella. Onneksi ura oli kovapohjainen. Volvon etenemiskyky on koetuksella, maavara ei tunnu riittävän kuorma auton urille.

Ohitamme napapiirin kello 21:20, pimeyden jo laskeuduttua pienessä tihkusateessa. Pieni huikopala, naudan ulkofilepihvit, riisiä ja bernaise kastiketta, ja palanpainikkeeksi olut mulla ja Smirre Harrilla. Ja sitten nukkumaan.

Ajettu 81,10km, kokonaismäärä 3316km, sijainti N 066 35.420 E 058 05.779

Päivä 17
Aamu valkeni sateisena ja koleana, edessä oli aamupalan jälkeen tietä, joka oli jokseenkin pehmeää. Pohdiskelun jälkeen lähdimme yrittämään uran reunaa ja Viron pojat lähtivät kiertämään metsän kautta. Harri sai ajamalla Mogin melkein pehmeän kohdan toiselle puolelle, ei muuta kun vinssiä virittämään ja saimme auton lopulta
kuivalle maalle.

Yht’äkkiä alkoi kuulua ison moottorin pörinää ja mutkan takaa tuli Venäläisten telakone. Pojat oli johtajan määräyksestä tulleet katsomaan miten meillä menee! Siinä tovi jutusteltiin ja heput vetivät meidät kaikki sadan metrin päähän ohi kaikkien pehmeiden paikkojen. Hienoa, meiltä säästyi ainakin päivän punnerrus!

Jatkoimme matkaa pitkin liejuista uraa, ja hiphei edessä jälleen pehmeä kohta, josta ei meidän vehkeillä edetä. Aloimme kiertää noin 200m jonkkaa metsän kautta. Moottorisahat käyntiin, ja tien tekoon!

Kuuden tunnin katkeamattoman uurastuksen jälkeen pääsimme takaisin tielle ja hengähdimme hiukan ja aloimme ajaa kohti seuraavaa pehmeää kohtaa, joka odotti meitä houkuttelevasti 100 metrin päässä. Ajoimme pehmeän paikan reunalle ja aloimme pohtia mistä yli. Tarkastelimme Harrin kanssa reittiä, ja päätimme yrittää melkeinpä keskeltä jossa uran pohja tuntui kovalta. Harri painoi kaasun pohjaan ja muta roiskui, mutta matka päättyi kuitenkin 50 metrin päähän.

Minä rupesin virittelemään vinssiä ja kiskaisimme Mogia hiukan eteenpäin käyttäen hinauspisteenä ojarumpua. Täällä on hiukan ongelma löytää vinssauspisteitä, puita kyllä on, mutta suolla niiden juuret ei oikein ylety kovin syvälle, eivätkä ne näin ollen kestä vinssausta.

Hämärä alkoi laskeutua, ja olimme saaneet lähes koko porukan pehmeän paikan yli, kun takaa tuli jälleen tela-ajoneuvo. Pojat olivat tarkastamassa kaasulinjaa. Jutustelun jälkeen selvisi, että edessä olisi 500 metriä suota, jota meidän vehkeillä ei ylitetä. Heput lupasivat vetää muutaman ajoneuvon suon yli. Ei muuta kun Harrin Moggi kiinni telakoneen perään ja menoksi. Reissu suon yli oli yhtä vuoristorataa, telakone jyskytti tasaisella nopeudella eteenpäin ja Moggia vietiin kun pässiä narussa.

Auto kallisteli uhkaavasti ja meni syvälle vesi hautoihin, mutta kun ihmeen kaupalla säilyi lähes ehjänä suon toiselle puollelle. Seuraavana oli Jöpökän vuoro ja meno oli kuulemma yhtä hilpeää, vaurioina onneksi vain etulokasuoja.

Jäimme Harrin ja Jöpökän kanssa yöksi suon tälle puolelle ja Alexi ja Free jäivät toiselle puolelle. Meille kerrottiin, että aamupäivällä tulee seuraava telakone joka nyppäisi heidät suon yli toiselle puolelle. Telakone katosi verkkaisesti yön pimeyteen ja me puolestaan aloimme valmistautumaan yö puulle. Etenimme 15 tunnin aikana 5,7 kilometriä josta telaketjukoneen perässä noin 2 kilometriä.

Sijainti N 066 37.722 E 058 09.626, edetty 5,7 km. Matkaa määränpäähän
linnuntietä 318 kilometriä.

24.8.2005

Päivä 18
Nousemme aurinkoiseen aamuun ja edessä on jälleen suota ja pientä huoltoa, eli laturinhihnan vaihto Harrin Mogiin ja öljyjen ja nesteiden tarkistuksia. Telakone tuli noin kello 9 aikoihin, niin kun olivat eilen luvanneet. He tulivat ensin meidän leiriin, ja kättelyiden ja esittelyiden jälkeen hyppäsin kavereiden kyytiin ja lähdimme kohti toista leiriä, missä Free ja kumppanit odottivat jo kuumeisesti.

Ei muuta kun telakone Freen Sisuun Kerrilla (Kinetic energy recovery rope) kiinni ja vuoristorataan. Kaikki meni hyvin ja auto säilyi ehjänä. Seuraavaksi Volvo, pohdimme hiukan kestääkö Volvo vuoristoradan rasitukset mutta sieltähän se tuli sammalla tavalla kun muutkin. Jatkoimme matkaa upottavaa tietä pitkin, telakone jäi avuksemme, onneksi sillä matka joutui huomattavan paljon nopeammin koneen avustuksella. Tiellä näkyi runsaasti suden jälkiä, ja taivaalla liitelee haukka, kettu kipitteli tiellä edessämme jonkin aikaa, eli olemme aika syvällä korvessa. Ylitimme jälleen yhtä pehmeikköä. Mutaränniä pitkin tuli Jörtsyn vuoro, Jöpökka paineli hienosti pitkin spoorin pohjaa kunnes puolessa välissä kuului kova pamaus, Jösse ajoi kuivalle maalle ja kappas, renkaat sojottavat eri suuntiin. Mogista oli raidetanko vääntynyt, se oli ilmeisesti osunut piilossa olevaan tukkiin, siitä pamaus. Jökke ajoi auton mäen päälle ja aloimme suoristaa tankoa. Annoimme tangon olla kiinni ja vedimme sen suoraksi vinssillä.

Hetken uurastuksen jälkeen tanko oli suora, Jöppe laittoi auton käymään ja
ja huomasi ettei ilman paineet nousseet. Ei muuta kun tutkimaan. Ilmeisesti samainen risu oli repäissyt kompuralta tulevan letkun irti liittimestä. Korjasimme letkun ja ilman paineet alkoivat nousta, laitoimme vielä Jöken autosta polttoainetankin letkujen läpiviennin kuntoon, joka oli niin ikään kärsinyt edellisessä mutarännissä. Tänään ei ollut oikein Jöken päivä.

Onneksemme paikalla liikkuu telakoneita, muuten meidän matka kestäisi toivottoman kauan. Koneen kuljettajan mukaan kukaan ei ole liikkunut pyörävehkeellä kesällä näillä teillä (järkevä ihminen…). Kaikki hyvä loppuu aikanaan: Telakoneen piti jatkaa matkaa, mutta onneksemme edessä oli kuitenkin suhteellisen hyvää tietä.

Ilta alkoi hämärtää, olemme kaikki aika väsyneitä. Jatkuva vinssaus ja teiden teko syö miestä rotan lailla. Päätämme tänään lopettaa ajoissa, edessä on nimittäin jälleen noin kilometri suota.

Söimme viimeiset pekonit ja makkarat. Tein vielä koko porukalle letut. Kyllä se pitää paikkansa: "Ne on ihan eri ihmisiä kun ne saa ruokaa". Taas on yksi mielenkiintoinen päivä takana, mitäköhän huominen tuo tullessaan...

Ajettu 15.35km, sijainti N 066 42. 854 E058 14.691.

28.8.2005

Päivä 19
Aamu oli aurinkoinen, ja kaikki olivat aikaisin jalkeilla. Puurot nassuun ja odottelemaan telakonetta, joka veisi meidät suon yli. Kone saapui klo 9 aikoihin. Konemiehet lupasivat viedä työkiireiden lomassa aluksi yhden auton. Päätimme laittaa Freen edellä.

Hinattava osuus oli noin kilometrin mittainen erittäin pehmeä suo. Free katosi taivaan rantaan ja me muut jäimme odottelemaan. Kuski oli luvannut tulla viemään loput autot suon yli ruokatunnin jälkeen. Minä ja Benno lähdimme kävelemään suon yli, ja otimme toiverikkaana kalastusvälineet mukaan. Kävely oli raskasta, koska jokaisella askeleella jalka upposi hiukan suohon, lisäksi aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Pääsimme lopulta Freen luokse. Siellä pojat lekottelivat pienen puron varressa. Olivat käyneet pesulla ja pikku Harri yritti saada kalaa purosta. Kävin itse myös pesulla pitkästä aikaa. Vesi oli jäätävän kylmää mutta pesun jakeen olo oli mahtava.

Lähdemme Benon kanssa kalaan, meillä oli hiukan onnea matkassa ja tunnin kalastuksen saalina oli yksi hauki ja yksi harjus. Maittava illallinen tiedossa Viron pojille. Kello 11 aikoihin alkoi suosulkeiset, telakone saapui. Kello 15.aikaan oli kaikki hinattu suon yli. Matka jatkui, tie muuttui suosta mudaksi, etenimme noin 500 metrin erissä, ajaen ja vinssaten.

Hämärä muuttui pimeäksi ja edessä näkyi pitkä mutaränni, päätimme jäädä yöksi mäen päälle ja jatkaa aamulla taistoa. Laitoimme ruokaa, ja istumme ulkona jutustelemassa kun yhtäkkiä taivas muuttui kirjavaksi, mahtavat revontulet peittivät koko taivaan, saimme nauttia revontulien tanssista noin puolentunnin ajan. Emme kukaan olleet nähneet vastaavaa koskaan aikaisemmin. Menimme nukkumaan erittäin väsyneinä. Pikku Harrin hammas oli ilmeisesti hiukan tulehtunut, joten tyrkkäsin lääkekuurin Harrille.

Ajettu 10.83km, kokonaismäärä 3348km, sijainti N 066 42.975

Päivä 20
Heräsimme jälleen kauniiseen aamuun, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tie oli muuttunut ajettavaksi vaikka mutaa ja pehmeää oli edelleenkin. Ajelimme noin kolmisen tuntia, ja saavuimme öljynjalostamolle. Paikka oli pieni, töissä kohteessa oli 14 miestä ja yksi nainen (kokki).

He viettivät keskellä metsää kuukauden työvuoron jonka jälkeen alkaa kuukauden loma. Kuljetukset kotiin ja työmaalle hoidetaan helikopterilla, kun muulla ei sinne kuulemma pääse…? Heput olivat vieraanvaraisia, tarjosivat meille ruuan ja saunan, ja lisäksi tankit täyteen naftaa. Olivat saaneet nimittäin pääkonttorista käskyn auttaa meitä kaikin tavoin! Juttu on levinnyt, että seudulla liikkuu joukko hulluja! Söimme ja saunoimme, ja jatkoimme matkaa, edessä oli tundraa.

Ajoimme eteenpäin, tie oli hyvää, saavuimme tundran laidalle. Aukeaa silmänkantamattomiin, eikä ainuttakaan puuta! Etenimme pikkuhiljaa pehmeää tundraa, ensin Volvo pahoista paikoista yli, sitten yksitellen me muut. Ilta alkoi jälleen hämärtää, ja päätimme lopettaa työskentelyn.

Vinssasimme Freen ja Alexin kuvalle, jossa Jörde oli odottamassa, minä Harri jäimme paikkaan johon olimme jääneet kiinni. Olimme jälleen väsyneitä, rupeaa vinssin vaijerin veto ryydyttämään. Kylään on vielä matkaa noin 30 kilometriä, eikä mitään hajua minkälaista tietä.

Joillakin alkaa olla hermot hiukan pinnalla ja pientä sanan vaihtoa on ilmennyt, ei mitään kummempaa hiukan vaan taisteluväsymystä. Mutta kaikki on hyvin, ollaan terveitä ja ennen kaikkea ollaan syöty hyvin.

Ajettu 22,10 km, kokonaismäärä 3369km, sijainti N066 34,102 E058 34 766

Päivä 21
Aamu valkeni tänään pilvisenä ja hiukan koleana. Lähdimme tutkimaan reittiä eteenpäin. Pehmeää tuntuu riittävän, lähdemme jälleen eteenpäin, ensiksi Harri irti ja sitten taas Volvo eteenpäin ja sitten me muut. Teimme harvoista risuista tietä purojen yli, puun määrä ei ole paljoa... Pilvet väistyivät ja aurinko alkoi porottaa pilvettömältä taivaalta, kiitimme luojaa että sadekausi ei vielä ole alkanut koska eteneminen täällä muodostuisi täisin mahdottomaksi.

Ajoimme ja vinssasimme tovin. Freen vinssinvaijerin tuki oli hajonnut eikä hän pystynyt vinssaamaan eteenpäin, päätimme korjata tukipyörän jalostamolta saaduilla varaosilla. Jöpökkä ja Free alkoivat rälläköimään ja hitsaamaan, minä ja pikku Harri teimme porukalle ruokaa ja Virolaisvahvistukset ottivat tauon levon kannalta.

Korjauksissa meni muutama tunti jonka jälkeen aloimme jälleen edetä pikku hiljaa eteenpäin. Etenemme tänään 1,24km, etenemiseen kului 14 tuntia. Ajasta oli korjaustaukoja noin 3 tuntia. Muu aika käytettiin tien tekoon, vinssaamiseen ja etenemiseen omin voimin. Aurinko alkoi laskea taivaan rannan taakse, edessä isohko oja. Päätimme jättää sen taiston aamuksi. Pieni iltapala, makaronilaatikkoa ja valkosipulisalaattia (oma tekemää) ja sitten katseltiin Kummelia tietokoneella, pikku Harri ja Free tuli kylään. Sitten kunnon yöunet. P.S: Pojat EIVAT jääneet yökylään!

Ajettu 1,24km, kokonaiskilometrit 3371, sijainti N066 34,540 E058 35.765

Päivä 22
Heräsimme jälleen aurinkoiseen aamuun, lämpötila oli aamulla jo 15 astetta. Tiedossa jälleen kuuma päivä. Aamupuurot naperoon, ja sillan tekoon. Sahasimme läheistä pusikkoa ojan pohjalle, kun muuta ei ollut ja sitten jälleen Volvo ensin, ja sitten Harri jne. Etenimme puolille päiville vinssaamalla vuorotellen kaikkia. Pääsimme ojanvarresta mäkeä ylös "kuivalle" mäelle, puustoa alkoi olla, ja eteneminen tapahtuukin metsässä.

Etenimme kuitenkin kokoajan pikkuhiljaa, eikä vinssiä tarvittu läheskään niin paljoa. Saavuimme pienelle joelle, reunat olivat jyrkät mutta eipä meillä ole muuta mahdollisuutta kun yli mennä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, tappiona ainoastaan Harrin Mogista vasemman etuvalon lasi meni rikki. Tein pojille pienen ruuan, tortelliinejä kermassa ja jauheliha-papu kastiketta valkosipulilla. Jatkoimme matkaa, ja edessä oli taas suota. Etenimme jälleen pimeään asti vinssaten ja tietä tehden. Intaan on nyt ajettu viikko, matkaa oli linnuntietä Pecorasta noin 200 kilometriä.

Pienet iltapalat ja nukkumaan. Ollaan jälleen keskellä suota yötä. Eteneminen on toivottoman hidasta ja mielialat ei ole kovin korkealla.

Edetty 3,32km, aikaa tähän kului 12 tuntia. Sijainti N 066 34,879 E 058 38 846.

29.8.2005

Päivä 22
Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Suo ei ollut kuivunut yhtään yön aikana. Aamupuurot nassun ja pihalle. Maisema näytti paljon paremmalta valoisassa. Jäsenet rupeavat olemaan kankeita, päivästä toiseen kestävä vinssin vaijerin veto ja moottorisahalla sahaus alkaa tuntua. Koko porukka alkaa olla aika väsynyttä.

Viron joukkueesta Lemo eli kuvaaja lähtee kävellen takaisin öljynjalostamolle. Syy tähän on se että hän ei ollut saanut kun kuukauden viisumin. Se päättyy ensi lauantaina, meidän matka lähimpään kylään on vielä noin 30 kilometriä ja laskimme että jos vauhti on tämä, pääsemme sinne kymmenessä päivässä, eli hänen vaihtoehdot ovat vähissä. Lemo on vuotta vanha nuori mies joka on tottunut kulkemaan luonnossa. Pakkasimme hänelle ruokaa ja juomaa mukaan ja hän lähti hyvillä mielin patikoimaan. Me puolestaan jatkoimme tien tekoa suon läpi.

Neljän tunnin ahkeroinnin jälkeen pääsimme kuivemmalle uralle. Ura oli todella hyvä verrattuna aikaisempaan, pääsimme etenemään lähes ilman vinssiä, Jördeä nyt hinattiin vähän väliä, mutta muuten matka sujui hyvin. Pääsimme etenemään kaiken kaikkiaan 11,11 kilometriä! Tie on edelleen kohtuullista, etenemme pehmeän paikan tullen pitkin metsiä ja ponnahdamme takaisin uralle jota myöten pääsemme etenemään aina jonkin verran.

Helikopteri lensi ylitsemme, arvelimme että kyseessä oli öljymiesten lento. Lämpimät ilmat ovat mukavia, mutta ne herättävät henkiin mäkäräiset ja niitä riittää. Pysähdyimme lounaalle kello 13 aikoihin, minä ja Jöpökkä teimme ruokaa. Jasmiini riisiä, hapan imelä kastikkeella. Mukaan oli lykätty kalkkunaa (kotimaista). Jatkoimme matkaa paremmalla mielellä.

Ilta alkoi jälleen hämärtää, täällä ei tunnu olevan juurikaan eläimiä, muutama lintu nähtiin päivän aikana. Onkohan meidän meteli pelästyttäneet ne tai sitten nekään eivät viihdy näillä leveysasteilla. Kummallista on se, että ollaan sitten mäen harjalla tai laakson pohjalla, aina on yhtä märkää, ja pehmeää.

Pieni iltapala ja hiukan istuskelua nuotiolla, sitten nukkumaan. Tämän päivän menetyksenä oli ainoastaan Harrin Led Lenser valaisin. Huomenna on taas uusi päivä, millaisen suon se tuo tullessaan?

Edetty 11,11 kilometriä, max. nopeus 17,1 km/h, ajettu 12,5 tuntia.
Sijainti N 066 35,415 E 058 49,191

1.9.2005

Päivä 25
Aamu valkeni hiukan pilvisenä mutta lämpimänä, mäkäräiset ja muut mukavat ystävämme olivat myös heränneet ajoissa, joten pakolliset aamutoimet tuli suoritettua puskan juurella todella nopeasti.

Matka jatkui aamiaisen jälkeen uraa pitkin, tai etupäässä kierrellen metsänkautta, urat kun johtivat talvitiellä suoraan soiden poikki. Onneksemme suot eivät olleet kovin isoja ja metsässä oli runsaasti puita, mitä pystyi käyttämään hyödyksi vinssauksissa. Matka taittui, törmäsimme ainoastaan muutamiin pahempiin suo-osuuksiin, missä
jouduimme vinssaamaan kaikkia autoja. Päivän 13 tunnista vinssauksiin ja tien tekoon meni noin 8 tuntia.

Päivän tappiot tapahtuivat metsässä etsiessämme tietä tundralle, Freeltä irtosi Sisusta kuljettajan puoleinen tuulilasi ja samassa rytäkässä irtosi muutama ilmaletku liittimistä, joten paineet katosivat. Pientä remonttia, ja paikat olivat taas melkein kunnossa. Saavuimme tundran laidalle, kartan mukaan matkaa metsän laitaan
oli kolmisen kilometriä. Tällä kertaa tundra oli suhteellisen kuiva, ja pääsimme hyvin kiertämään kosteat paikat. Auton sisällä oli ainakin 40 astetta lämmintä, ja mäkäräisten ansiosta ei ikkunoita voinut pitää auki… Siinä keikumme muutaman tunnin, ja teimme yhden risusillan pienen ojan yli.

Saavuimme iltapäiväin lopussa hiukan isommalle ojalle, jossa virtasi runsaasti vettä. Ojan kohdalle oli joku joskus tuonut noin puolitoista metriä halkaisijaltaan ja 6 metriä pitkän metalliputken. Nousu putkelle oli aikamoinen, samaten lasku, lisäksi tie notkoon oli savea, ja märkää sellaista.

Free yritti Sisulla tyrkätä putkelle, mutta vajosi saveen akseleita myöten. Auto oli todella tiukassa sinisessä savessa. Teimme Volvolle tien risuista, eli sahasimme tundralta jälleen kasvustoa ja levitimme sen saviselle tielle. Risut antoivat todella kantavan pohjan, ja Alex pääsikin putkelle ilman ongelmia.

Haimme tukin pätkän ojan pientareelta ja kaivoimme esiin neljä vararengasta ja asensimme ne kummallekin puolelle putkea, hip hei ja Volvo oli putken yli. Vinssasimme Freen seuraavaksi kahdella vinssillä pois savesta ja sitten risutielle. Risut kantoivat Sisunkin painon melko hyvin. Kaikki autot menivät putken yli lähes vaivoitta, pientä vinssausta, siinä kaikki.

Aurinko oli jo painunut taivaanrannan taakse ja pimeys oli laskeutunut, ajoimme kuitenkin vielä ylös notkosta siltä varalta että yöllä sataisi vettä. Emme olleet syöneet juuri mitään koko päivänä joten nälkä oli kova. Teimme kevyet kenttämuonat, Borssi keittoa ja leipää. Eipä siinä juuri muuta jaksanutkaan enää.

Matkan rasitukset alkavat näkyä, paikat ovat kipeät ja takki alkaa kaikilta olla tyhjänä. Menemme nukkumaan sekavin tuntein, pääsemmeköhän tavoitteeseen?!

Sijainti N066 34.675 E058 53.067. Ajettu 6,7 km, keskinopeus 2,4 km/h.

Päivä 26
Aamu alkoi jälleen auringon paisteisena, pohdimmekin Harrin kanssa aamiaisella, miten hyvä tuuri meillä on ollut säitten suhteen. Paikalliset kun kertoivat, että sadekausi on yleensä jo alkanut näillä nurkilla. Suo odotti edelleen meitä, ei muuta kun tietä tekemään. Maasto alkoi muuttua mäkisemmäksi ja kasvusto tiheämmäksi, tosin ei yhtään kuivemmaksi.

Onnistuimme kohtuullisen hyvin kiertämään märät paikat metsän kautta, mutta emme välttyneet vinssauksilta tänäänkään, etenimme hiljakseen ensin parisataa metriä ajettavaa tietä ja sitten suo. Jöken autosta oli etulukko rikki ja se aiheutti omat murheet. Auto kun ei edennyt läheskään yhtä hyvin kuin autot, joissa lukko oli kunnossa. Free vinssasi ahkerasti Jöpökkää pitkin soita. Päivä meni ahkeroidessa, ilta alkoi taas hämärtää ja lopetimme ajamisen hiukan aikaisemmin, eli jo kello 19.00 aikoihin.

Teimme yhdessä ruokaa, perunamuusia ja poronkäristystä, kyllä maistui. Hiukan istuskelimme nuotiolla ja sitten nukkumaan. Olimme nimittäin jääneet yöksi suon laitaan ja se hupi odotti meitä aamulla. Päivällä huomasi, että työteho alkoi hiipua jo aikaisessa vaiheessa. Olemme kaikki todella väsyneitä vinssinvaijerin vetoon ja tien tekoon suon ylitse.

Ajettu 8,29 kilometriä, sijainti N 066 34,253 E 059 00,879.

Päivä 27
Aamu oli jälleen aurinkoinen, suoritimme pakolliset aamutoimet ja sitten suon kimppuun. Sahasimme puita ja teimme tien pitkittäisillä puilla, matkaa suon laidasta laitaan oli noin 70 metriä.

Aikaa meni meiltä noin kolme tuntia. Hiki virtasi ja mäkäräisiä on todella paljon. Päivä oli toisintoa eilisestä, mäki ylös, mäki alas ja suo. Näin toistui ainakin kuusi kertaa. Väsymys alkaa todellakin painaa, lisäksi mäkäräisiä on todella paljon.

Suolla käydään aika ajoin aika kiivaitakin keskusteluja puiden paikoista, mutta kaikki sujuu kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin. Kylä lähestyy uhkaavasti, enää seitsemän kilometriä. Eli siihen voi huonossa tapauksessa mennä kaksi tai kolmekin päivää.

Saavumme illan hämärtyessä pienen joen varteen, paikalla näkyy tuoreita telakoneen jälkiä ja tie näyttää edessä hyvältä. Jäämme leiriin joen varteen.

Päätimme aamusta pitää pienen huolto tauon, pääsemme pesulle ja tankkaamaan tyhjät juomavesi astiat. Olemme kaikki paremmalla tuulella, kylä lähestyy ja olimme edenneet tänään kohtuullisen hyvin. Söimme hiukan ja menimme nukkumaan. Ehkä hyvällä tuurilla pääsemme kylään jo huomenna!

Ajettu 10,25 kilometriä, keskinopeus 1,9 km/h. Sijainti N 066 35,580 E 059 10,340.

3.9.2005

Päivä 27
Heräsimme puron varrelta hiukan pilviseen, mutta lämpimään päivään. Reipas aamupesu joessa piristi, vesi oli nimittäin kylmää. Viron pojat huolsivat hiukan autoansa, risut olivat repineet alustasta putkia irti, eikä autossa toimineet tasauspyörästön lukot tästä syystä. Jörde puhdisteli konehuonetta ja polttoaine suodattimia, sekä takoi lokasuojan suoraksi. Free ja pikku Harri tekivät pientä siivousta mäkäräisten huitomisen lomassa. Me puolestaan tiskasimme ja otimme lisää juomavettä purosta, lisäksi Harri puhdisti polttoaine suodattimen ja tarkisti öljyt.

Puron vieressä oli noin 10 x 7 metriä iso öljysäiliö joka oli ilmeisesti tarkoitettu öljyn varastoimiseksi. Epäilimme että säiliö oli pudotettu helikopterista. Alex kun tiesi kertoa että helikoptereilla oli viety telavaunuja porauspisteisiin ja jos matkalla sattui esim. tuuli nappaamaan kiinni vaunusta, se tiputettiin armotta helikopterista irti. Eli hyvällä tuurilla voi keskeltä tundraa löytää aivan upouuden tela-ajoneuvon.

Välillä tuntuu kun katselee romukasoja mitä on jätetty metsään, että tuhlaamisella ei täällä päin ole minkäänlaisia rajoja. Kommunismin aikaan kun ei työn tuottavuudella ollut merkitystä vaan sillä, että kaikilla oli töitä. Mikä sitten on hyvä ja mikä ei. Lähdimme kuitenkin hyvillä mielin ajelemaan eteenpäin. Toiveissa oli että saapuisimme Azavabomin kylään vielä tämän päivän kuluessa, kylään oli tasan neljä kilometriä purolta.

Tosin normaalisti olimme edenneet vain kaksi kilometriä päivässä joten matka voi kestää vaikkapa kolme päivää. Ajelimme hissukseen eteenpäin, yllätykseksemme tie muuttui koko ajan paremmaksi. Törmäsimme yhteen pieneen ”ojaan” jonka yli taiteilimme tunnissa. Matka jatkui ja mieli muuttui kokoajan paremmaksi.

Taitoimme ensimmäiset kolme kilometriä kahdessa tunnissa! Saavuimme ensin öljyn jalostamon jäänteille, paikalla oli järeitten tela-ajoneuvojen raatoja sekä muuta öljyn tekemiseen kuuluvaa kalustoa, joka oli vaan jätetty lojumaan ilmeisesti Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Näimme ensimmäisen ihmisen viikkoon. Tämä mies oli korjaamassa perunasatoa ja kertoi että kylä on aivan kulman takana. Olimme vihdoin päässeet kylään! Ajoimme kylälle ja tämä mies tuli esittelemään meille kylän vanhimman. Jokaisessa kylässä on kylän vanhin, joka vastaa lähinnä kunnanjohtajaa, mutta jolla on runsaasti vaikutusvaltaa kylässä. Yllätykseksemme tämä henkilö oli nainen, tämä on hyvin harvinaista Venäjällä. Hän tuli tervehtimään meitä ja Markus lähti hänen kanssa neuvottelemaan lauttakyydistä ja muista mahdollisuuksista edetä Intaan, joka on seuraava kohteemme.

Jäimme odottelemaan kylän raitille Markusta, ympärille alkoi kerääntyä uteliaita ja pikkulapset ottivat kuvia oudoista ihmisistä jotka tulivat tietä jota ei ollut käytetty yhdeksään vuoteen! Azavabomin kylä on yksi monista kylistä Usa -joen varrella, joka on saanut alkunsa joskus 1930 luvun lopussa avatusta vankileireistä. Kylän keskellä oli vielä yksi rakennus pystyssä kyseiseltä ajalta. Tänne Stalin lähetti toisinajattelijat ja muut ”rikolliset”. Tästä pohjoiseen lähes kaikki kylät ovat jollain tavalla olleet yhteyksissä vankileireihin. Ensimmäinen ihminen jonka näimme tänään, piti perunamaata sen aikaisen hautausmaan päällä. Muistomerkki oli perunamaan laidalla.

Markus palasi mukanaan hyviä uutisia, kylästä saamme lautan vuokralle ja se vie meidät ylihuomenna Intaan asti, hinta 25 000 ruplaa. Matka Intaan kestää lautalla noin 11 tuntia ja etäisyys täältä on noin 70 kilometriä. Toiveissa on, että pääsisimme jatkamaan matkaa jo ylihuomenna kohti lopullista päämäärää Salekhardia.

Kylästä löytyi myös kauppa ja kylän vanhin järjesti meille vielä saunan. Elämä alkaa hymyillä, menemme kauppaan täydentämään varastojamme. Kaupan valikoima on aika suppea mutta saamme ostettua virvokkeita, suklaata ja säilykkeitä. Menemme kantamaan vedet saunaan ja sitten tunnin odottelu että sauna lämpiää. Saunassa oli kertalämmitteinen kiuas ja löylyt olivat mahtavat, vielä mahtavampaa oli pestä itsensä lämpimällä vedellä ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle. Lähdimme joen rantaan leiriin, teimme ruokaa (perunamuusia, stroganoffia ja suolakurkkuja), ja söimme nuotion loimutessa selän takana. Istuimme iltaa vielä hetken ja kävimme nukkumaan kylläisinä ja hyvillä mielin.

Edetty 7,40 kilometriä, sijainti N 066 35,555 E 059 19,905

6.9.2005

Päivä 28
Heräilimme aamulla rauhallisesti, päivä on pilvinen ja hiukan sateinen mutaa lammin niin ja mäkäräisiä riittää edelleen. Teimme aamupäivällä hiukan huoltoja ja auton siivousta. Ajattelimme että on ainakin yksi päivä jolloin ei tarvitse vinssailla, mutta kuinka ollakaan, Harri lähti kikkailemaan Mogilla vesirajalle ja sinnehän se auto sitten vajosi. Free lähti vinsaamaan Harria irti. Noh Harri lähti hetken kuluttua uudelleen ja niinhän siinä kävi että Moggi vajosi uudestaan rantaan.

Nyt Free sanoi jo muutaman valikoidun sanan Harrin kikkailutaidoista mutta lähti kuitenkin vielä hinaamaan Harria rannasta. Lähdimme puolilta päivin käymään kylässä kaupassa, olimme näet tilanneet edellisenä päivänä leipää kauppaan. Markus kävi tilaamassa saunan meille, ja Iso ja pikku Harri lähtivät kävelemään kylälle. Free ja minä lähdimme Jörden ja Alexin kanssa takaisin leirille. Free antoi minun ajaa Sisua kaikkien hämmästykseksi. Ajo tuntui mukavalta vaikka Free katseli vierestä hiukan huolestuneena ajoani.

Pojat ottivat pienet päivä unet ja minä kirjoittelin päiväkirjaa. Lähdimme viiden hujakoilla saunaan ja saunoimme muutaman tunnin. Saunassa oli mukava istuskella rauhassa ja keskustella päivän polttavista aiheista, niin ja tietysti juoda muutama olut.

Lähdimme leiriin tekemään ruokaa, Benin kanssa kävimme rannasta ostamassa tuoretta kalaa, kuusi harjusta ja yhden hauen. Valmistin pojille paistettua harjusta, perunoita, silliä alkuruuaksi ja sitten pääruokana lihapataa chilillä maustettuna. Muutama paikallinen tuli vaihtamaan pari sanaa meidän kanssa, ja tarjosivat pienet vodkapaukut. Heput antoivat meidän kokeilla heidän kolmipyöräistä "kuukulkijaa", pyörässä oli renkaat tehty traktorin sisäkumeista joita oli sitten vahvistettu nahalla ja paksuilla kumipannoilla. Mopo on tarkoitettu etupäässä talviajoon jäälle tai lumelle.

Heput lähtivät sopivasti ennen ruokailua ajamaan pikku nenissä takaisin kylään, me puolestaan aloitimme ruokailun. Pimeys oli laskeutunut, söimme nuotion loisteessa ja viime viikon tapahtumat eivät enää paina hartioilla. Istuskelimme vielä hetken nuotiolla ja katselimme kun Harri hääräsi tapansa mukaan nuotion ympärillä. Me muut emme saa nimittäin koskea nuotioon Harrin ollessa paikalla.

Sain tänään mukavan soiton, sekä sähköpostia, ja menin nukkumaan erityisen hyvällä tuulella. Pojat rentoutuivat vielä tovin nuotiolla ja sitten alkoi sataa tihuttaa vettä ja hekin menivät yöpuulle. Leirin sijainti sama kuin eilen.

Päivä 29
Heräsimme aamulla ajoissa pilviseen säähän, emme syöneet aamupalaa laisinkaan, vaan menimme suoraan lautalle kylän viereen. Markus oli eilen sopinut että kuljetus Intaan lähtee tasan kello kahdeksan. Lastasimme autot pieneen lauttaan jonka kantavuus oli koetuksella. Kylän vanhin oli tullut saattamaan meitä. Lähdimme pikkuhiljaa puksuttamaan kohti Intaa.

Teimme aamupalan lautalla ja katselimme syksyisiä maisemia. Joen vedenpinta oli tällä hetkellä noin kolme metriä alempana kuin normaalisti ja lautta joutui kiemurtelemaan hiekkasärkkien lomassa, mutta matka eteni kuitenkin koko ajan noin kuusi kilometriä tunnissa. Näimme edessämme ensimmäistä kertaa Ural -vuorten hahmot taivaan rannassa, näky oli hieno.

Toiveissamme on vielä että pääsemme määränpäähän Salekhardiin! Ajelimme pitkin jokea, jonka vedenpinta oli noin 3 metriä alempana kuin normaalisti, tämä puolestaan aiheutti sen että kaikkialla ei ollut tarpeeksi vettä. Proomu mutkitteli ja joutui kerran hakemaan uuden ajolinjan. Aurinko rupesi paistamaan ja proomun kannella oli mukava istuskella ja torkkua auringon lämmittäessä mukavasti kasvoja. Saavuimme pieneen kylään, joka on noin 20 kilometriä Intasta länteen, kello oli jo 21:00 ja pimeys oli laskeutunut. Proomumatka kesti kaiken kaikkiaan noin 14 tuntia ja pituutta sillä oli noin 90 kilometriä. Jossain vaiheessa proomulle oli hypännyt toisesta veneestä pari etsintäpartion miestä, he olivat etsineet metsästä kadonnutta miestä. Alex oli luvannut viedä heidät Intaan, joten suuntasimme keulan sinne. Jo muutaman kilometrin ajon jälkeen sammui Jöpökän Mogista se viimeinen lamppu. Viritimme sinne 24V lampun joka hehkui Joken 12V järjestelmässä surkeasti.

Päätimme ajaa leiriin koska Jorden ajamisesta ei tullut mitään ilman valoa. Alex jatkoi matkaa Intaan. Tein ison kattilallisen hernekettoa, kyllä maistui! Sitten nukkumaan. Sijainti N 066 04.699 N 059 56.234. Ajettu 96,06 kilometriä.

Päivä 30
Heräsimme ajoissa, aurinko paistoi ja mäkäräiset odottivat innokkaina meitä auton ulkopuolella. Söimme aamiaista ja lähdimme ajelemaan Intaa kohti. Viron vahvistukset olivat jääneet Intan liepeille yöksi, joten tapaamme heidät siellä. Kännykät ovat alkaneet taas toimimaan ja puhelinliikenne kotimaahan onnistuu jälleen.

Löysimme Alexin ja kumppanit joen rannalta, pientä rupattelua ja kohti kaupunkia. Alex sai tietää oikoreitin kaupunkiin etsintähepuilta ja suuntasimme joen yli. Harri kikkaili ensimmäisenä yli Alexin ohjeitten mukaan ja kuinka ollakaan, auto jäi kiinni vastapenkalle. Vettä oli sen verran, että lava oli takaa veden alla. Siitä sitten äkkiä Volvo joesta yli matalimmasta kohtaa, ja vinsaamaan. Vahingot jäi onneksi vähäisiksi, hiukan vain kosteutta sisällä.

Jatkoimme kaupunkiin ostoksille, ja selvittämään reittiä eteenpäin. Päivä kului kaupungilla ostoksilla ja maisemia katsellessa. Alex oli saanut selville, että Intasta menisi reitti suoraan Ural vuorten yli niin, että meidän ei tarvitse mennä Vorkutaan laisinkaan. Pidimme palaverin mitä teemme jatkossa, koska aika alkaa käydä vähiin, ja jos tiet eivät muutu paremmiksi, emme ehdi millään tavoitteeseen aikataulussa. Sovimme että Alex käy aamulla öljy-yhtiössä, jossa tiedetään kaikki reitit vuorten yli. Sovimme myös, että jatkamme eteenpäin niin pitkälle kun aikataulu ja maasto antaa myöden.

Näyttää myös siltä että joudumme palaamaan junalla, koska teitä ei yksinkertaisesti mene täältä etelään. Toinen vaihtoehto olisi palata samaa reittiä takaisin, mutta se ei aikataulullisesti ole madollista. Lähdimme leiriin joen rannalle, paikkaan jossa Alex ja CO olivat viime yön. Tein pojille, Jöpökän suosiollisella avustuksella, paistettuja perunoita, jotka oli maustettu Zalalla (paikallinen suolattu ihra) ja valkosipulilla sekä porsaan sisäfilettä pippurikastikeella. Salaattina valkosipulissa marinoituja oliiveja sekä suolakurkkuja, palan painikkeeksi olutta ja vodkaa. Moni oli sitämieltä että täällä on paremmat ruuat kuin kotona… Noh ehkä se oli nyt hiukan liioittelua… Istuimme joen rannalla nuotion ääressä ja keskustelimme päivän polttavista aiheista, kunnes uni alkoi painaa.

Ajettu 48 km, kokonaismäärä 3578 kilometriä. Sijainti N 066 03,014 E 060 04,465.

Päivä 30
Heräsimme pilviseen säähän, lähdimme aamusta kaupungille. Alex lahti öljy-yhtiöön, ja me puolestaan menimme etsimään kahvilaa ja varaosaliikettä kaupungista. Olimme lähdössä kahvilan luota kun eteemme kurvasi miliisi auto, sieltä pomppasi tuiman näköinen mies, joka viittoili meitä seuraamaan miliisiasemalle. Eipä siinä muu auttanut kuin lähteä seuraamaan Ladaa, soitin matkalta Alexille ja pyysin häntä tulemaan miliisiasemalle.

Laitoksella oli tiukka nainen, joka ilmeisesti halusi meidän passit ja auton asiakirjat. Alex saapui ja Markus meni selvittämään mitä kaikkea he halusivat. Selvisi että olimme jättäneet rekisteröimättä itsemme, täällä kun jokaisen ulkomaalaisen tulee rekisteröityä kolmen päivän välein. Selvisimme 1000 ruplan sakoilla per henkilö ja nuhteilla, koska olimme ajaneet kuorma-autoilla kaupungissa. Siinä sitten vierähti kolmisen tuntia. Lähdimme vielä käymään kaupassa, ja Alex oli saanut selville että kaupungissa on vankileirimuseo. Ostosten jälkeen lähdimme museoon, siellä meidät otettiin oikein lämpimästi vastaan, ja saimme hyvin seikkaperäisen opastuksen. Aiheena oli tundran geologinen koostumus, eläimistö ja alkuperäisväestö, niin ja myös vankileireistä tietoa. Vankileirit saivat alkunsa joskus 1900 luvun alussa, geologit löysivät alueelta isoja hiiliesiintymiä, valtiovalta halusi edullista hiiltä ja mikäpä on halvempaa työvoimaa kuin vangit.

Vangit rakensivat ensin vartioiden ja työnjohdon asunnot ja sitten omat tilansa, jonka jälkeen alkoi hiilen louhinta. Täällä sanotaan että jos vankeja ei ole riittävästi niin niitä sitten tehdään lisää tarpeen mukaan. Ensimmäiset "viralliset" vankileirit, johon myös virolaiset toisinajattelijat joutuivat, avattiin 1930 luvulla. Ponnahdimme eteenpäin kohti Ural vuoria. Kävimme vielä rautatieasemalla kysymässä juna-aikatauluja.

Matka vuorille alkoi vihdoinkin, kello oli jo 15:00 ja ajoaikaa ennen pimeän tuloa ole kuin noin 5 tuntia. Ajelimme kohtuullisen hyvää hiekkatietä ja matka taittui noin 10km/h keskinopeudella. Lähdimme nousemaan mäkeä ylös iltahämärässä, ja mäen laella meitä odotti hieno näky, Ural -vuorien jylhä hahmo näkyi taivaanrannassa. Näky oli sanoinkuvaamaton. Ajelemme vielä tovin, mutta pimeys alkoi laskeutua eikä Jokkeli ollut laittanut valojansa kuntoon, päätimme jäädä yöksi tundralle. Paistoin pojille jauhelihapihvit ja tein perunamuusia, kyllä maistui taas. Ja sitten nukkumaan.

Ajettu 74,66 km, kokonaismäärä 3653 km, sijainti E 065 41,914 E 060 44,314

8.9.2005

Päivä 31
Heräsimme aurinkoiseen aamuun, vuoret näkyivät auringon paisteessa jylhinä. Söimme taas kaurapuuroa ja voileipää aamiaiseksi. Lähdimme innokkaina etenemään kohti vuoria, tie on hyvä ja etenemme noin 50km/h nopeudella. Tie on kapea ja se mutkittelee läpi soiden ja kukkuloiden. Törmäämme ison joen luona metsästäjiin, jotka olivat juuri saapuneet ja virittelivät kumivenettä ja nylkivät riekkoja. Saimme heiltä ohjeita tien suunnasta ja kunnosta, mutta kuten aikaisemmin olemme todenneet, niin tien kunto ei yleensä ole vastannut sitä mitä meille on kerrottu. Toisen mielestä tie on hyvä, toisen mielestä taas huono.

Saavumme Geoligien majapaikalle, jossa on muutama mies, ilmeisesti vartioimassa koneita. Isompi tie päättyy tähän ja telakone -ura alkaa tästä. Alex ja Markus vaihtavat muutaman sanan heidän kanssa, ja saamme esittelyn kultajuuresta. Kultajuuri on paikallinen korvike poronsarvijauheelle, ja kaikkihan varmaan tiedätte mihin se vaikuttaa. Heppu hyppäsi Alexin kyytiin, ja lähti näyttämään meille telakone -uran alkupään. Samalla hän yritti löytää meille malliksi yhden kultajuuren, mutta eihän niitä silloin löydy kun niitä hakemaan rupeaa. Heppu hyppäsi pois, ja toivotteli meille hyvää matkaa ja onnea. Me jatkoimme eteenpäin, tie mutkitteli metsässä
ylöspäin, melko jyrkästikin välillä, mutta etenemme kuitenkin kohtuullisella nopeudella. Maisema alkaa taas muuttumaan tundraksi, puita ei ole enää, ja urakin on petollisen pehmeä. Joudumme säännöllisin väliajoin vinssailemaan ja hakemaan kiertoreittejä isompien suo-osuuksien ohi. Ei täällä vuoristossa tunnu olevan sen kuivempaa kuin muuallakaan. Kiipeämme rinnettä hiljalleen ylös, ja saavutamme 656 metrin korkeuteen, maisemat ovat upeat! Keikumme eteenpäin pikkuhiljaa välillä vinssaten ja välillä ajaen, ylitimme päivän aikana useita pieniä ja vähän suurempia jokia, ja kaikissa oli kivipohja meidän onneksemme. Ilta alkoi jälleen hämärtää, päätämme jäädä leiriin, jälleen suon laidalle, ja todennäköisesti se samainen suo odottaa meitä huomenna aamulla yhtä märkänä ja pehmeänä kuin se tänään nukkumaan mennessä on.

Ajettu 83 km, 12 tuntia 30 minuuttia, leiri N 065 41,913 E 060 44,311.

Päivä 32
Heräsimme yllättäen vesisateeseen, kurkkasin pressun alta, ja taivas oli kauttaaltaan harmaa ja sumuinen. Olemme noin 450 metrin korkeudessa. Olin väärässä, suo odottaa kyllä siellä, mutta entistä märempänä!

Syömme aamiaisen sateen ropistessa hiljalleen "kotimme" katolle. Sitten sadeasu päälle ja reittiä tutkimaan, siinä tutkiessa vierähti muutama tunti sekä hikipisara. Mutta löysimme reitin, joka oli sen verran kantava että saimme Volvon suon toiselle puolelle ankkuriksi. Sitten vaan muut yli, ja matka jatkui. Sade teki tehtävänsä, urat olivat liukkaita ja suot entistä märempiä. Kiertelimme pahimmat paikat ja pääsimme etenemään hitaasti mutta varmasti.

Mieleemme hiipi jälleen ajatus, että pääsemmekö perille edes Aasian puolelle. Matkaa linnuntietä Salekhardiin on vielä 250 kilometriä, ja koska lähestymme kohdetta suhteessa 100 kilometriä ajoa, kohde lähenee 50 kilometriä. Lisaksi täällä ei ole kyliä mistä saisimme polttoainetta. Laskimme että polttoaine ei ehkä riitä Salechardin asti. Olimme suunnitelleet että kävisimme ainakin Aasian puolella, mutta sekin tavoite alkaa tuntua kaukaiselta.

Etenemme jälleen vinssaten, maasto alkaa muuttua märemmäksi, ja jos ja kun meidän on palattava samaa reittiä, on se varmasti sateen jatkuessa todella hankalaa. Edessämme on jälleen laakso, jonka pohja on suota, matkaa toiselle rinteelle on toista sataa metriä. Volvo etenee toiselle puolelle vaivatta, mutta me jäämme toiselle puolelle etsimään reittiä.

Suo jatkuu kumpaankin suuntaan pitkälle, yritämme suoraan, mutta Sisu vajoaa heti. Päätämme pitää neuvottelun siitä mitä teemme, jatkammeko vai käännymmekö takaisin. Keskustelu on synkkä, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kun palata.

Alex, Markus ja Ben ovat todella pettyneitä, ymmärrämme sen, koska heidän auto kulkee tässä maastossa keveytensä ja teliakseliston ansiosta hyvin. Noh, oli niin tai näin, päätimme lähteä takaisin, vesisade taukosi hetkeksi ja ajoimme apein mielin takaisinpäin. Laitoimme kuitenkin kääntöpisteeseen muiston, käärimme Sisun roiskeläppään pullon vodkaa ja kaiversimme nimikirjaimet alumiinin palaseen. Kasasimme päälle runsaasti kiviä jotta pullo säilyisi ehjänä. Pullo on piilotettu paikaan jonka koordinaatit ovat N 065 47,944 E 061 56,422. Sieltä se löytyy ja kuka sen sieltä hakee saa sen ilmaiseksi itselleen!

Ilta alkoi hämärtää ja päätimme tehdä leirin. Teemme Bors -keittoa ja villisikaa. Pohdimme vielä päätöstä, mutta emme päässeet sen kummempaan lopputulokseen. Menimme nukkumaan. Matkaa Salekhardiin kääntöpaikasta on 234 kilometriä linnuntietä.

Ajettu 73,2 kilometriä, 12 tuntia, leiri N 065 46,835 E 061 49,242

11.9.2005

Päivä 34
Aamu on aurinkoinen, nukuimme hiukan huonosti ja aamupalakin oli hiukan tahmea. Keskustelimme vielä päätöksestämme palata Intaan, Alex, Markus ja Benno olisivat haluneet lähteä käymään ainakin Aasian puolella, mutta me pysyimme päätöksessämme.

Viron vahvistukset eivät olleet kovin tyytyväisiä päätökseemme, mutta heidän oli valitettavasti pakko tyytyä meidän ratkaisuun. Ajelimme hiljalleen vuoren rinnettä ylös ja alas, ajo sujui kohtuullisen hyvin koska meidän ei tarvinnut etsiä reittejä soiden ja pehmeiköiden läpi. Puoliltapäivin alkoi taivaalle kertyä pilviä ja sade alkoi ropista auton tuulilasille. Tiet, tai paremminkin ajourat, alkovat hiljalleen sateen vaikutuksesta muuttua liukkaiksi ja pehmeiksi. Free ja pikku Harri ajelivat ensimmäisenä ja Sisu eteni hyvin, me puolestaan Harrin ja Jörden kanssa jouduimme vinssailemaan useammin, koska Jördella ei toiminut etulukko ja me puolestaan tulimme viimeisenä jo useaan kertaa tallottua jälkeä pitkin.

Meidän onneksemme Veitterannan Sepon Mogiin kauniisti asentama vinssi on toiminut koko matkan moitteettomasti, ilman kunnon vinssejä emme olisi päässeet kovinkaan pitkälle. Reissun alussa ensimmäisellä suolla tapahtunut Harrin vinssin tehottomuus johtui Harrin omasta asennusvirheestä, hän oli yksinkertaisesti unohtanut kiristää hydrauliikasta letkujen kiinnitykset, ja öljy tirskahti sieltä ulos.

Ajoimme pimeään asti ja saavuimme metsän laitaan, metsässä meitä odotti jyrkkä mutainen lasku alas saviselle pellolle. Jäimme leiriin ja aloitimme ruuan valmistuksen, Alex ilmotti kuitenkin että he aikovat kuitenkin ajaa yötä myöden takaisin Intaan, ollakseen valmiina rautatieasemalla kun se klo 8 aamulla aukeaa. Noh, eipä meidän muu auttanut kuin heittää puolivalmiit ruuat pois ja lähteä heidän kanssaan ajamaan kohti Intaa. On kuitenkin turvallisempaa edetä porukassa kun lähteä yksin matkaan, ajoa olisi noin 80 kilometriä ja siitä huonoa tietä noin puolet.

Lähdimme laskeutumaan mutaista ja liukasta mäkeä alas, autot kallistelivat uhkaavasti ja mäki oli todella liukas märästä savesta. Puut kolisivat kun autot liukuivat ja kallistelivat, mutta pääsimme kuin ihmeen kaupalla alas ilman suurempia vaurioita. Jatkoimme ajoa pimeässä ja sateisessa yössä. Jördea rupesi väsyttämään ja minä hyppäsin Joken autoon kuskiksi. Auton valot olivat huonot ja se oli todella kuoppainen, eteneminen oli todella hidasta ja ajaminen raskasta. Olimme rautatieasemalla noin kolmen aikaan aamuyöstä, olimme kaikki väsyneitä ja menimmekin suoraan nukkumaan sateen ropistessa.

Sijainti Intan rautatieasema, ajettu 88 kilometriä, ajoimme 17 tuntia, josta taukoja noin 1 tunti.

Päivä 35
Heräsimme junanvaunujen kolinaan ja vesisateeseen. Söimme aamupalan ja Benno meni kyselemään asemalta tavarajunista, ja miten meidän tulee toimia että saamme autot junaan. Siinä vierähti noin tunti. Meille selvisi ensinakin että meidän tulee itse kiinnittää autot junanvaunuun ja että Bennon täytyy käydä ostamassa kirja aiheesta ja sitten maanantaina olisi tentti ja jos Benno läpäisee sen, hän saa virallisen paperin ja ammattipätevyyden autojen lastaamisesta ja kiinnittämisestä junanvaunuun. Kun hän on suorittanut tentin, tilataan vasta sitten junanvaunut ja tämä tapahtuisi ensi keskiviikkona. Huh huh, kyllä tuntuu omituiselta, saa nähdä miten meidän käy.

Lisäksi maksimi korkeus on 4 metriä, eli meidän autot ovat noin 10 cm liian korkeita. Tämä tarkoittaa sitä että renkaista on laskettava ilmat pois ja autot on tuettava akseleistaan jotta renkaat eivät rikkoutuisi kyydin aikana. Me siinä sitten hetki istuskeltiin ja Alex lähti jonkun paikallisen kanssa kyselemään virastoista mahdollisuutta saada autot aikaisemmin ja helpommin liikkeelle kohti Pietaria. Me lähdimme kaupungille selvittämään mahdollisuutta olla hotellissa viikonloppu.

Ajomme kaupunkiin ja meille selvisi kaksi hotellia joista toinen oli täynnä. Toinen oli kaupungin keskustassa, siellä oli tilaa mutta siellä ei puolestaan ollut parkkipaikkoja. Ajoimme miliisiasemalle kyselemään saisimmeko jättää autot parkkiin sinne, meillä oli jälleen onni matkassa, asemalta meidät vietiin poliisisaattueessa (vilkut päällä) kaupungin läpi isoille autotalleille mihin saimme ajoneuvot turvalliseen säilytykseen. Pakkasimme tavaramme miliisiauton takakonttiin ja ahtauduimme kaikki kuusi henkeä Volgaan. Tunnelma oli tiivis ja karva nopat heiluivat iloisesti poliisiauton peruutuspeilissä.

Miliisi toivat meidät hotellille ja auttoi meitä vielä sisäänkirjautumaan hotelliin, puuha ei nimittäin ollut mitenkään yksinkertainen, siinä meni noin kaksi tuntia aikaa. Harri soitti Alexanterille ja hän kertoi että nyt olisi hyvät mahdollisuudet saada autot junaan jo maanantaina! Ja että joku "ammattilainen" tulisi kiinnittämään autot junaan meidän kanssa. Hieno uutinen, pääsisimme jo ajoissa matkaan, mutta niin kuin olemme aikaisemmin todenneet täällä voi kaikki olla vielä mahdollista.

Hotellihuoneet ovat yksinkertaisia, karuja, mutta puhtaita. Alakerrassa on yksi yhteinen suihku ja joka kerroksessa on yksi yhteinen wc. Menemme vuorotellen lämpimään suihkuun, oli mukava käydä kunnon pesulla pitkästä aikaa. Lähdimme vielä syömään ravintolaan, ruoka oli maittavaa. Vaikka emme tienneet mitä tilasimme, siellä kun oli vain venäjänkielisiä ruokalistoja eikä kukaan henkilökunnasta osannut kuin venäjää. Söimme kuitenkin hyvin ja joimme muutaman pienen vodka ryypyn palanpainikkeeksi. Kävimme vielä ottamassa yhdet läheisessä tanssiravintolassa ja sitten nukkumaan. Kujeilimme kuitenkin ensin hiukan Jörden kustannuksella.
Kaikki tuntuvat olevan hyvällä tuulella vaikka emme päässeetkään määränpäähän, ehkä pieni nollaus ja istuskelu on auttanut tilannetta.

15.9.2005

Päivät 36 - 39

Heräsimme hotellista ja kävimme aamupalalla viereisessä kuppilassa. Siinä pieni aamukävely kaupungilla ja sitten hotelliin kärvistelemään. Päivän aikana ei tapahtunut mitään, ei yhtään mitään! Ehtoolla nukkumaan ja sunnuntai aamulla ylös. Aamiainen ja kärvistelyä, kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, ja sitten kokosimme tavaramme ja lähdimme sunnuntaina iltapäivällä hiukan kaupungin ulkopuolelle pienen joen varteen odottelemaan maanantaita.

Istuimme nuotiolla ja taivaalta tihutti hiljakseen vettä. Läheisen varikon vahtikoira tuli luoksemme iltaa viettämään, lienekkö haju houkutellut? Olimme kuitenkin syöneet hyvin, koska kerrankin oli kunnolla aikaa laittaa ruokaa. Siinä ilta meni kehuskellessa Sisun ominaisuuksia (Freellä oli rotsi auki) ja tietysti keskustelimme jälleen
päivän polttavista aiheista, ja siitä minkälaisia hauskoja erilaisia mittareita voisimme valmistaa.

Sitten nukkumaan sateen ropistessa yhä kiihtyvämpää tahtia yksiömme katolle. Maanantaiaamu valkeni sateisena ja tuulisena, syksy painaa päälle. Alexista ei kuulu mitään eli ajamme tavara-asemalle ja jäämme odottamaan soittoa. Kello on 12 eikä mitään kuulu, Harri soittaa Alexille ja kysyäkseen mitäs tässä tapahtuu. Benno on selvittelemässä rautatieasemalla meidän mahdollisuuksia, nainen joka oli järjestellyt meidän asioita ja jolla on jonkin sortin "asema", oli yllättäen sairastunut ja palaa töihin vasta perjantaina(ehkä).

Benno yrittää selvittää nyt uusien ihmisten kanssa meidän mahdollisuuksista lastata autot ja lähteä eteenpain. Alex ja Markus olivat sunnuntaina käyneet hakemassa kahdeksan säkkiä perunaa junanlastaajalle jotta Bennon ei tarvitse käydä autojen kiinnityskurssia. No niin, lähdemme kaupungille syömään ja kävelemme vaihtamaan rahaa. Iltapäivällä lähdemme ajelemaan kohti leiripaikkaa joen rannalla. Syömme jälleen hyvin, paistettuja perunoita, jauhelihapihvejä ja kanttarellikastiketta. Harri soitti vielä Alexille mitkä ovat viime hetken tiedot, ja kuulumiset. Alex kertoi että meidän pitäisi maksaa kuljetus viimeistään aamulla, ja hinta olisi 24 000 ruplaa/auto,
ei siis mitenkään halpaa lystiä! Lähdin viemään vielä illalla rahoja Jörden autolla kaupunkiin Bennolle. Benno odotti minua keskustassa postin aukiolla, juttelimme tovin ja selvisi että heidän pitää käydä aukaisemassa tili pankkiin johon rahat viedään. Kun rahat on laitettu, viedään kuitti rautatieasemalle, josta se sitten faksataan pääpaikkaan. Pääpaikassa sitten virkailija lähtee pankkiin nostamaan rahat tililtä ja vie ne sen jälkeen toimistolle.

Tämän jälkeen he faksaavat luvan tavara-asemalle ja sitten katsotaan milloin heillä on aikaa lastata autot ja se riippuu taas siitä milloin juna lähtee Uhtaan. Yksinkertaista eikö? Noh, mietteliäänä siinä ajelin takaisin joelle missä muut istuskelivat nuotion ääressä.

Siinä rupateltiin ja pohdittiin että pääsisimmekö mahdollisesti jo huomenna liikkeelle. Uni alkoi painaa silmäluomia vaikka emme olleet tehneet mitään koko päivänä, pientä lueskelua punkassa ja sitten nukkumaan.
Heräsimme tiistaina jälleen sateen ropinaan, toiveikkaina söimme aamiaisen ja sitten jälleen odottelua!

Harri soitti jälleen Alexille kymmenen maissa, ei vielä mitään tietoa! Ajelimme juna-asemalle, jossa oli muutama kauppa, täydensimme ruokavarastoja ja odottelimme lupaa lastaukseen. Vihdoin Alex laittoi viestin: "Ei lastausta tänään, todennäköisesti huomenna". Jippii, kaikki oltiin aika pettyneitä, siitä huolimatta suuntasimme jälleen takaisin leiripaikkaan.

Pysähdymme pienelle hiekka-aukiolle tekemään huoltoa autoihin, öljyn vaihtoa ja aurauskulman säätöä sekä pientä peltihommaa. Ja sitten leiriin, nuotio pystyyn ja ruuan laittoon. Tänään keittiö tarjosi lihakeittoa venäläiseen tapaan. Hyvää oli ja sitten palanpainikkeeksi ravintola-annos vodkaa. Jälleen pientä pohdintaa meidän tulevaisuudesta, joka tällä hetkellä, sateen tihkuessa, ei ollut kovin valoisa. Alex ilmoitti että huomenna kello 10 saisimme tietää lastausajan, saas nähdä miten meidän käy. Menimme jälleen mietteliäinä nukkumaan, koti-ikävä alkaa painaa itse kullakin ja töihinkin pitäisi päästä jollain aikataululla.

19.9.2005

Päivät 40 - 42

Heräsimme keskiviikkona jälleen sateen ropinaan, aamupala nassuun ja odottelemaan. Alex sanoi eilen että saamme aikataulun kello 10 tänään. Kello tuli kymmenen ja kello tuli 11,eikä mitään kuulunut. Soitimme Alexille ja hän sanoi ettei lastauslupaa saatu. Eli takaisin lähtöruutuun, kävimme aseman kahvilassa nauttimassa teet ja pullat, teimme hankinnat ja sitten takaisin leiriin. Pystytimme pressukatoksen, haimme puita ja teimme ruokaa. Keittiö tarjosi tänään risottoa ja chilimottoa. Siinä sitten taas istuskeltiin ja ihmeteltiin, rahaa oli palanut jonkin verran mutta mitään tietoa ei ole milloin juna lastataan saatikka sitten siitä että milloin se lähtee. Siinä istuskelimme nuotion äärellä ja turisimme niitä näitä kunnes uni alkoi painaa silmäkulmissa. Huomenna on taas päivä uusi.

Heräsimme torstaina Harrin puhelimen pirinään, kello oli jotain 10 hujakoilla. Benno soitti ja sanoi että heille oli juuri soitettu ja että lastaus alkaa heti! Meillä oli tilanne päällä hetkessä. Äkkiä vaatteet päälle, muut hereille ja leiri kasaan. Kylläpä kavereissa oli vauhtia, leiri oli kasassa ja autot käynnissä alta aikayksikön. Vihdoin tapahtuu jotain, ajelimme tavara-asemalle, Benno ei ollut vielä saapunut, joten kiidimme viereiselle rautatieasemalle aamu kahville. Juuri kun olimme saaneet höyryävät kupit teetä eteen, soittaa Benno että heti tavara-asemalle, se siitä aamupalasta. Menimme paikalle, siellä Benno jo hääri aseman tarkastajan kanssa ja junanvaunut odottivat meitä tyhjinä laiturin vieressä.

Ajoimme autot junanvaunuihin ja sitten alkoi sitominen. Paikalle saapui paikallinen sitojamestari ja apupoika parrut kainaloissa. Siitä sitten pätkimme renkaiden eteen ja taakse palaset jotka sitten naulattiin 9 tuuman naulalla kiinni junanvaunun lattiaan. Seuraavaksi mestari toi kerän 5mm rautalankaa jolla autot surrattiin kiinni yksitellen junan vaunuihin. Rautalangan pujottaminen ja pyörittely ei ollut kovin helppo juttu, mutta noin viiden tunnin ähellyksen jälkeen saimme kuin saimmekin kaikki neljä autoa kiinni vaunuun ja junan virallinen tarkastus voi alkaa.

Junan virallisen tarkistuksen hoiti nainen, hän tutki että autoissa oli sisällä kaikki kiinni ja että autojen kiinnitys oli tehty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kaikki OK. Lähdimme vielä käymään aseman kahvilassa syömässä, emme nimittäin olleet ehtineet syömään tai juomaan mitään sen kesken jääneen aamiaisen jälkeen. Bennolta saimme kuulla että ennen kello 20:00 ei tapahdu mitään. Kävelimme hyvillä mielin kahvilaan, vihdoinkin tapahtuu jotain.

Söimme rauhassa ja lähdimme tallustelemaan takaisin tavara-asemalle. Siinä sitten istuskelimme porukalla meidän yksiössä ja katselimme elokuvaa ja nautimme pientä välipalaa. Niin ja täällähän on tapana että auton kuljettaja ja matkustaja menevät autoon matkan ajaksi! Vaikkakin se on ehdottomasti kiellettyä. Eli tiedossa on taas uusia kokemuksia. Benno ilmestyi kahdeksan jälkeen ja ilmoitti että kaikkien pitää mennä omiin autoihin koska juna lähtee kohta. Hienoa, pääsemme jo tänään liikkeelle. Juna nytkähti ja alkoi hiljalleen siirtyä pois sivuraiteilta odottamaan pohjoisesta saapuvaa tavarajunaa, johon meidät sitten liitetään. Menimme nukkumaan, ehkä heräämme määränpäässämme Uhtassa aamulla.

Heräsimme aamulla junan nytkähdykseen, mietimme että olipa rauhallinen matka, vain muutama töyssy johon yöllä heräsimme. Harri kurkkasi pressun raosta ja totesi "Ollaan muuten edelleenkin Intassa". Niinpä tietysti, töyssyt olivat olleet vain junanvaunujen siirtelyä. Söimme siinä aamupalan ja ihmettelimme milloinkohan juna lähtee, kunnes samalla juna nytkähti liikkeelle. Kello oli aamulla noin kahdeksan ja pääsimme vidoin matkaan. Kilometrejä Uhtaan junateitse on noin 400, eli teoriassa meidän pitäisi olla siellä iltapäivällä, mutta vain teoriassa.

Torkahtelimme siinä junan hytkyessä, noin kolmen tunnin keikkumisen jälkeen saavuimme Petchoraan. Juna pysähtyi ja me aloimme valmistamaan kevyttä ateriaa. Soimme ja lueskelimme. Seisahdus tuntui venyvän. Olimme muuten käyttäneet 11 päivää autolla matkaan joka junalla kesti noin 3 tuntia, hienoa vai mitä. Siinä sitten kärvistelimme jälleen kunnes juna sitten vihdoin nytkähti liikkeelle noin kahdeksalta illalla. Eteemme oli vaihtunut kivilasti ja yksi autolavetti, näyttää siltä että täällä on ihan normaalia matkustaa auton mukana, nimittäin edessä olevissa kolmessa henkilöautossa on jokaisessa yksi "matkustaja". Juna keikkui ja hytkyi, lukemisesta ei tullut mitään, ainoa vaihtoehto oli yrittää torkkua. Siinä se ilta sitten kuluikin, muutamaa lyhyttä pysähdystä lukuun ottamatta juna eteni hyvää vauhtia kohti määränpäätä Uhtaa. Kello 01:00 juna sitten pysähtyi määränpäähän ja me saimme vihdoin unta.

Matkaa edetty junalla 445,52 kilometriä, aikaa tähän meni 29 tuntia. Sijainti N 063 36,241 E 053 53,585.